Bella Italia

Ajasta

2010-12-06T17:50:00.003+01:00

Täällä ei ole koskaan kiire. Kaikelle löytyy aina aikaa. Itse asiassa en ole ikinä kuullut täällä kenenkään sanovan 'en ehdi, minulla ei ole aikaa, pitää katsoa kalenterista'. Täällä aikaan suhtaudutaan eri tavalla kuin Suomessa. Italialaiset ovat oikeasti aina myöhässä, mutta se ei johdu siitä että he ovat epäkohteliaita tai että he tekisivät sen tahallaan. Se johtuu siitä, että he elävät tässä hetkessä. Kerran istuimme ruokapöydässä, ja kysyin mihin aikaan A:n siskon pitää olla takaisin töissä. Hän vastasi kello 14:30. Kello oli sillä hetkellä 14:30. Hän oli kuitenkin vielä syömässä pastaansa. Sillä hetkellä se oli hänelle tärkeää, ja hän halusi syödä ja lähteä vasta sitten. Tai jos sovimme tapaamisen kavereiden kanssa, ja matkalla tapaamiseen tapaamme toisia kavereita, saatamme turista näiden toisten kavereiden kanssa hyvän tovin ja saapua tapaamiseen myöhässä. Mutta se ei tee mitään, koska todennäköisesti kaverimmekin ovat myöhässä. He ovat ehkä nähneet jonkin kaupan ikkunassa herkullisia leivoksia ja pistäytyneet herkuttelemaan niillä. Italialaiset elävät hetkessä, tekevät tässä ja nyt sitä mitä haluavatkin tehdä.

Itse olen ollut (ja olen ajoittain vieläkin) kellon ja aikataulujen orja. Joskus mikään ei ole niin raivostuttavaa, kun kukaan ei ymmärrä työkiireitäni tai sitä että en voi yhtäkkiä iltapäivällä lähteä kahville, jos minulla on töitä tehtävänä. Kuitenkin lähes aina kiire on itse luomani illuusio, ja jos joskus lähdenkin keskustaan iltapäiväkahville kesken työpäivän, ei siitä tapahdu mitään vahinkoa. Päinvastoin, pienen tauon jälkeen olen tehokkaampi ja energisempi.

Olen luopunut kellon käytöstä lähes kokonaan. Muutaman kerran olen kaupassa käydessäni tutkinut erilaisia seinäkelloja, mutta sitten tuumasin että elämä on kivempaa ilman. Kun en tiedä kellonajoista mitään, aikaa tuntuu olevan enemmän. Näin erään suomalaisen kirjakaupan verkkosivuilla kirjan, jossa annetaan vinkkejä elämänmenon hidastamiseen. Olin jo melkein tilaamassa kirjaa, kunnes tajusin että en tarvitse kirjatietoa oppiakseni hidastamaan aikaa. Minun tarvitsee vain ymmärtää vieläkin syvemmin elämänmenoa täällä. Unohdan oman stressini ja kiireeni, juon iltapäiväkahvia, hiljennyn siestan aikaan, syön kahdelta pitkän lounaan, käyn aamulenkeillä. Ja silti ehdin tehdä töitä ja kaikkea sitä mitä haluan tehdä.

Enkä aio enää sanoa että 'minulla ei ole aikaa, en ehdi', koska se on suuri valhe.

Kalastusta

2010-10-25T20:25:00.002+02:00

A on kalastaja. Siis ammattikalastaja. A:n koko äidin puolen suku on kalastajia. Tämä kylä on täynnä kalastajia. Satamassa kelluu useita pienempiä ja isompia kalastusaluksia, ja iltaisin näkee rantatietä kävellessä useampia harrastelijaonkijoita. On siellä joku joskus napsinut ihmeellisen näköisellä koukkuviritelmällä jonkin sortin saksiniekkojakin.

A käy kalastamassa setiensä ja serkkujensa kanssa isolla veneellä (vai aluksella, miksi niitä nyt kutsutaankin). Olen useamman kerran seurannut heidän työskentelyään kun vene on köytetty satamalaituriin. Milloin he ompelevat verkkoja, milloin maalaavat venettä tai korjaavat moottoria. Joku päivä pääsen mukaan kalastamaan ja näkemään itse miten työ sujuu. A sanoi, että voin istua veneen pienessä keittiössä tai mennä seuraamaan tilannetta ohjauskoppiin. Ehhei, haluan olla siellä laskemassa ja nostamassa verkkoja, ja haluan kuulla vierestä kuinka yksi sedistä kuulemma alkaa aina huutamaan kovaan ääneen kun näkee kalojen uivan verkkoon. Reissun jälkeen haluan haista kalalle ja hielle ja olla täynnä kalansuomuja. En malttaisi odottaa milloin pääsen mukaan!

Kuten sanoin, lähes koko A:n äidin puolen suku on kalastajia. Kaikki pojat on kasvatettu onki tai verkko kädessä, isommat tekevät kalastusta työkseen ja pienemmät ovat muuten vain hengessä mukana. Suosikkini on hintelä pieni poika nimeltään C, joka juoksee aina joka paikkaan ja hymyilee ihanasti sisäänpäin kääntyneillä hampaillaan. Hän loikkii satamalaiturissa kiinni olevista veneistä näppärästi toisesta toiseen (kun itse könyän niihin kaikkeen kiinteään ja tukevaan tarrautuen), tuntee kalalajit ja haluaisi joka kerta veneen merelle lähtiessä olla mukana. Hän on kuitenkin vielä liian pieni ja nuori mukaan otettavaksi.

Kaikkea tätä pyörittää A:n mummo. Kutsumme häntä teräsmummoksi. Hän on käsittääkseni Italian vanhin nainen kalabisneksen pyörittäjä, enkä näe että hän luopuu tittelistään vielä vuosiin. Hänen olemuksensa on jämäkkä, askel vakaa ja ääni vahva. Kun hän sanoo jotain, kaikki kuuntelevat ja tottelevat. Ei uskalla olematta tekemättä toisin. Hänen ajatusmaailmansa on moderni, vaikkakin rahasta puhuttaessa kaikki on edelleen liiroina. Hän on kasvattanut yhdeksän lasta, asuu yksin, syö silloin kun huvittaa, nukkuu jos nukuttaa, ompelee verkkoja ja vahtii veneen miehistön toimia, hoitaa rahapolitiikan ja on saanut useamman miniänsä vihat päälleen komentelullaan. Minä kuitenkin pidän teräsmummosta, hänessä on jotakin josta ottaa oppia.

Kaikista mielenkiintoisinta on se, kun kalastajat kävelevät rantakadulla, haistelevat ilmaa ja tietävät tulevan sään ja merituulet. Tänään mennään merelle, huomenna ei. Huomenna on myrskyinen meri.

Yllätyksiä ja kylähulluutuksia

2010-10-24T20:30:00.004+02:00

Täällä elämä on aina yhtä yllätystä. Suunnitelmia kun ei voi tehdä, sitä ei koskaan tiedä mitä päivä tuo tullessaan. Olen tainnut jo aikasemminkin mainita, että aluksi suunnittelemattomuus ja niiden vähäistenkin suunnitelmien ainainen vaihtuminen/peruuntuminen ärsytti, mutta nyt olen tottunut tykkäämään tyylistä.

Muutama viikko sitten lähdettiin perjantai-iltana ulos kävelylle. Tarkoituksena oli kiertää kylän raitti, ihastella iltahämärään peittyvää merenlahtea ja palata sitten kotiin syömään. Kävelyllä tapasimme A:n serkkuja, jotka olivat menossa heidän tätinsä kukkakaupan avajaisiin. Mekin sitten päädyttiin sinne. Kauppa on keskustassa, ihanasti sisustettu ja täynnä mitä kauniimpia leikko- ja ruukkukukkia. Kiertelimme pienessä kaupassa ja tutkimme eri kukkalajeja ja niiden hintoja (silmään pisti hieno bonsaipuu, joka vielä joku päivä saa meiltä uuden kodin). Puoti alkoi pikkuhiljaa täyttyä ihmisistä, lähinnä A:n sukulaisista. Kaupan sivupihalla olevalle pöydälle alkoi ilmestyä syötävää ja juotavaa, pihan keskellä pylväässä olevat värivalot syttyivät ja taustalla soiva musiikki sai itsekunkin jalan heilumaan ja pyllyn keinumaan. Söimme, joimme, juttelimme ja nauroimme.

Vieraiksi avajaisiin tulivat kutsumattomina myös kaksi kylähullua. Heidät tapaa aina kaduilla norkoilemassa, toisella on monesti mukana myös kulkukoira. Nämä kaksi kaverusta ovat erottamaton parivaljakko, joilla on myös yhteinen bisnes. He päivystävät tupakka-automaattien läheisyydessä siinä toivossa, että a) joku antaisi heille pari kolikkoa b) joku unohtaisi ottaa vaihtorahat automaatista. Toinen kaveruksista pyörittää myös musiikkibisnestä. Hän laulaa lurauttaa laulun yhdestä kolikosta. Kukkakaupan avajaisissa hän lauloi sitä vasten, että sai syödä buffet pöydän antimia. Hänen kaverinsa keikuili koiran kanssa aidan takana ja jukeboksiksi nimetty laulelija antoi pizzanpalasia hänelle aidan yli. Kun lautanen oli tyhjä, jukeboksi rokkasi englanniksi lanteita heiluttaen, ja heittäen lopuksi komean 360 asteen pyörähdyksen päästäen samalla suustaan kummallisen ulvahduksen laulunsa loppuhuipennukseksi.

Tuona iltana ymmärsin taas paremmin tämän kylän elämää. Keskustaan kun menee, tuntuu kuin oleskelisi kaikkien yhteisessä olohuoneessa. Siellä on aina tuttuja, siellä on aina ihmisiä jotka haluavat jutella. Lisäksi kun sitä lähtee ulos ei ikinä tiedä mitä tuleman pitää.

Miten minä tänne päädyin?

2010-09-29T18:35:00.003+02:00

Kerronpas nyt miten tämä tänne etelään muutto meni. Viime kevään tosiaan sahasin väliä Rooma-Calabria vähän sen väliä ja kulutin hyvän tukun rahaa Trenitalian palveluihin (sain rahoilleni kuitenkin vastinetta, junat olivat aina ajallaan eikä ongelmia ollut, niin moneen kertaan kun olen kuullutkin purnausta Italian junien toiminnasta). Jossain vaiheessa tuli sitten puheeksi, että mitäpä jos jätän Rooman ja muutan pysyvästi tänne etelään. Tuumailtiin ajatusta tovin, ennen kuin sitten tein päätöksen. Loppujen lopuksi Rooman asuntomme vuokrasopimus loppui, ja uuden asunnon metsästys olisi ollut edessä joka tapauksessa. Työni seuraavat minua missä sitten olenkin, joten mitä menetettävää? Riskejä on otettava, eteenpäin mentävä ja tehtävä välillä hullujakin juttuja. Niinpä pakkasin tavarani matkalaukkuihin, ja jurnuutimme ne kyydissä pikku Pandalla reilut 600 kilometriä Etelä-Italiaan, uuteen kotiini.

Aluksi asuimme A:n siskon luona maaseudulla kaukana kaikesta, lisäksi majailimme myös anoppilassa pikku kaupunkimme keskustassa. Enpä välittäisi paljoa muistella tuota aikaa, toisaalta nyt jälkeenpäin kaikelle voi jo alkaa pikkuhiljaa hymyilemään. Ristiriidoilta, riidoilta ja tunnelman kiristymisiltä ei vältytty (ja puhun nyt anopin ja meidän väleistä, ei minun ja A:n väleistä!). Toisaalta meille syntyi myös paljon yhteisiä naurunaiheita ja surkuhupaisaa huumoria asunnottomuudestamme. Nyt kaikkien (myös anopin) helpotukseksi asutamme omaa koloamme, jossa saamme olla niin kuin tykkäämme. Anoppila on (onneksi?) lähellä, kadun toisella puolella. Yksi ilta anoppi halusi muistuttaa olemassa olostaan antamalla meille valomerkkejä taskulampulla parvekkeelta. Onneksi häneltä ei puutu huumorintajua!

Oman asuntomme myötä tunnen enemmän kuuluvani tänne, juurruun taas uuteen maaperään. Kavereitakin olen jo saanut, sen lisäksi tuntuu että koko kylä tuntee minut, vaalean suomalaistytön. Kadulla kävellessä pitää olla valmis huutelemaan 'ciao' joka suuntaan. Minua tervehtivät henkilöt, joista ei ole harmainta aavistusta ketä he ovat, mutta ilmeisesti he tietävät minusta suunnilleen kaiken. Ihana pikkukaupungin kirous ja siunaus.

Olen aloittanut taas lenkkeilyn, aluksi yksin, sitten yhden kaverin kanssa ja eilen meitä oli jo kolme. Katsotaan yhtyykö joukkoomme ensi viikolla neljäskin! Näille on jostain syystä kummallinen ajatus se, että voi urheilla ja lenkkeillä. Olen saanut tämän harrastukseni myötä aikaan paljon ihmettelyä. Lisätään siis kuvaukseeni, että olen se 'hullu vaalea suomalaistyttö, joka lenkkeilee'.

PS. Kiitos anonyymille tekstin pelastajalle!

Sähläystä

2010-09-29T08:40:00.002+02:00

Tänä aamuna keksin säätää blogini ulkoasun uuteen uskoon ja opetella kuvan liittämistä. Samalla näppärästi onnistuin poistamaan eilisen kirjoitukseni, jossa kerron muutostani tänne etelään. Lopetanpa säätämisen nyt siis tähän ennen kuin saan kaikki tekstit deletoitumaan!

Ohessa kuva nykyisestä kotikaupungistani Calabriassa.

Anteeksi, olen hengissä!

2010-09-23T15:17:00.002+02:00

Ensiksi haluan pyytää anteeksi lukijoilta (ja myös itseltäni) etten ole kirjoittanut pitkään aikaan yhtäkään riviä. En selittele käytöstäni millään, totean vain että olen ollut saamaton ja laiska. Nyt otan kuitenkin uuden asenteen blogipäivitykseen ja lupaan antaa kuulua itsestäni useammin!

Nykyään asun virallisesti Calabriassa. Jätin Rooman kesän aikana, ja siirryin aivan erilaisen elämäntavan piiriin. Mistähän sitä aloittaisi kuvailemaan tätä muutosta? Ensinnäkin elämä on erittäin paljon rauhallisempaa ja rennompaa. Liekö tuo johtunee siitä, että täällä ei juuri ole mitään tekemistäkään, joten aika tuntuu matelevan ja mitään suuria stressinaiheita ei ole. Vaihdoin miljoonakaupungin hälyn 10 000 asukkaan pikkukaupungin rauhaan. Palasin siis tietyssä mielessä juurilleni, olenhan viettänyt lapsuuteni Suomessa vastaavan kokoisessa kaupungissa.

Olen edelleen vielä opetteluvaiheessa elämän kanssa täällä. Muutos Roomasta Calabriaan on ollut yllättävän suuri, vaikka saman maan rajojen sisäpuolella ollaankin. Kieli ei ole vähäisempiä ongelmia, paikalliset kun tahtovat puhua italian sijaan mielummin omaa Calabrian murrettaan, joka on tyystin erilaista kuin puhdas italian kieli. Olen kuitenkin jo pikkuhiljaa alkanut ymmärtämään puhetta ja omaankin puheeseen on eksynyt muutamia sanoja ja sanontoja.

Vaan enpä kyllä olisi ikinä uskonut reilu puolitoista vuotta sitten Roomaan tullessani, että tulen asumaan Calabriassa. Sen takia elämä onkin ihanaa!

Mietteitä maaseudun rauhasta

2010-04-23T12:01:00.003+02:00

Italian kiertue senkus jatkuu. Viimeisen reilun kuukauden aikana olen matkustanut tuhansia kilometrejä ja sahannut Etelä- ja Pohjois-Italian väliä milloin minnekin. Vietin vajaan viikon Milanossa, kävin Genovassa (joka muuten on eri ihana kaupunki), Venetsiassa ja tällä hetkellä vietän aikaani Calabriassa, Etelä-Italiassa. Tuo edellisessä kirjoituksessani mainitsema "kevättä rinnassa" -tapaus on saanut elämän hieman muuttumaan. Tai oikeastaan aika paljonkin. Nykyään suurin osa ajastani kuluu täällä maaseudun rauhassa, kauniissa Calabriassa. Herään kukonlauluun (tosin siihen herään Roomassakin, uskokaa tai älkää mutta naapurillamme on kukko, ja asumme sentään Rooman keskustassa...), nautin auringosta ja meren suolaisesta tuoksusta, vuorimaisemista ja hyvästä ruuasta. Elämä on rentoa ja ihanaa!

Olen asustanut Italian maata nyt vuoden ja neljä kuukautta. Kielitaidossani koen edelleen olevan paljonkin parannettavaa, tosin italialaiset ystäväni sanovat että kehitystä tapahtuu koko ajan. Itse en sitä aina huomaa. Olen tottunut syömään lounasta kahdelta ja illallista yhdeksältä, en näe siinä enää mitään outoa että kahvi juodaan yleensä seisten ja baaritiskiin nojaillen, televisio-ohjelmista olen valikoinut suosikkini (jos se on mitenkään mahdollista ottaen huomioon Italian tv:n laatutason), tunnistan italialaisia julkisuuden henkilöitä, en enää ahdistu siitä että aikatauluja tai suunnitelmia ei tunneta tässä maassa, tai että nekin vähäiset suunnitelmat ja aikataulut joita tehdään muuttuvat ihan varmasti. Pieniä asioita, mutta nämä ovat niitä juttuja jotka saavat minut tuntemaan oloni kotoisaksi. Kaikkeen sitä tottuu, jopa elämään Italiassa.

Kevättä ilmassa (ja rinnassa?)

2010-02-27T14:48:00.002+01:00

Tätä tyttöä on viety viimeiset kaksi kuukautta, enpä paljoa ole ehtinyt kotona oleskella tai rauhoittua aloilleni. Joulunvietosta palattuani olen tavannut kavereita ja ystäviä, päivittänyt kuulumisia, matkustellut Italiassa ja ehtinyt käydä ulkomaillakin, Espanjassa. Uuden vuoden päätöksenäni olikin matkustella ja olla mahdollisimman paljon pois kotoa neljän seinän sisältä, ja tähän asti päätös on pitänyt erinomaisesti. Kannettava ja nettiyhteys mukanani olen tehnyt töitä missä milloinkin olen sattunut olemaan. Nautin olostani ja vapaudesta, orastavasta keväästä ja nyt jo pikkuhiljaa lämmittävästä auringosta. Kevättä on ilmassa ja ehkä hieman rinnassakin.. tästä ei kuitenkin vielä tämän enempää tällä hetkellä :)

Lähetän aurinkoa ja hyvää mieltä sinne kotosuomeen lumen keskelle kaikille lukijoilleni!

Uusi vuosi

2010-01-04T19:45:00.002+01:00

Suomessa on ollut kivaa! Reissu venähti hieman suunniteltua pidemmäksi, mutta olenpahan ehtinyt tehdä, kokea ja reissata paljon. Olen saanut nauttia ihanasta talvi-ilmasta, pakkasesta ja lumesta, jouluruuista, läheisten ja ystävien seurasta. Muutaman päivän päästä palaan takaisin Roomaan, puran matkalaukkuni ja palaan arkeeni. Sekin tuntuu kivalta.

Kaksi päivää sitten tuli tasan vuosi siitä, kun muutin Italiaan. Aika on mennyt nopeasti, mutta miten paljon olenkaan kokenut kaikkea! Olen tajunnut tehneeni juuri oikean ratkaisun lähtiessäni maailmalle. Vuoden takaisesta pelosta, eksyneestä olosta ja epävarmuudesta ei ole hitustakaan jäljellä.

Sain ystävältäni joululahjaksi Paolo Coelhon Rohkeus -kalenterin vuodelle 2010. Sitä lainatakseni: "Olemme kaikki osa jumalaista kipinää. Meillä kaikilla tässä luomakunnassa on päämäärä nimeltä rakkaus. Herää rakkauteen. Mennyt ei palaa. Se mikä on edessäpäin tulee osata tunnistaa." Rohkeutta Sinulle vuoteen 2010!

Odotusta ollut

2009-12-07T21:45:00.003+01:00

Aloitin tänään matkalaukun pakkaamisen. Lentelen Suomeen tämän viikon torstaina ja totta puhuakseni en ole vielä kertaakaan tämän vuoden aikana ollut näin innoissani menossa (tai tulossa) Suomeen! En keväällä, jolloin pääsin näkemään luonnon tuoreen vihreyden enkä kesällä, jolloin grillailtiin makkaraa ja nautittiin valoisista öistä. Nyt olen menossa (tai tulossa) aikana, jolloin on pimeää ja ilmeisesti vielä täysin lumetonta - ainakin niillä korkeuksilla jonne minä suuntaan. Silti olen ylionnellinen ja iloinen! Liekkö se on sitten joulunaika mikä tämän olotilan saa näin hupaisaksi. Toisaalta täällä Italiassa joulukuu ei ole tuntunut normaalille joulukuulle, ei sitten ollenkaan. Eilen kaupassa käydessäni melkein ostin 50 sentillä tonttulakin, ihan vaan että saisi hieman fiilistä.

Näiden muutamien viikkojen aikana olen tehnyt paljon töitä ja viettänyt vähänlaisesti vapaa-aikaa. Jotakin olen kuitenkin ehtinyt touhuta. Olen taiteillut (koristelin kylpyhuoneemme oven erittäin hienolla kuvakollaasilla), kirjoitellut ajatuksiani yksiin kansiin (tarkoittaa siis sitä, että työstän tekstiä josta tulee ehkä joskus jotain), käynyt vähemmän ahkerasti lenkillä, harkinnut aloittavani saksan ja ruotsin kielten kertaamisen, harrastanut ahkeraa nettisurffailua ja tsättäilyä, tavannut pari erittäin epäpätevää poikaystäväkandidaattia.. ja ja, siinähän sitä.

Olin ulkona kämppikseni kanssa lauantaina. Joimme pullon shampanjaa, vain ihan siitä ilosta että sattui olemaan lauantai-ilta ja elämä on kivaa. Eksyimme keskustan hirvitysturisti paikkaan, jossa viihdyimme ehkä puoli tuntia ja lähdimme takaisin kotiin. Odotimme bussia noin kolmenkymmenen muun ihmisen kanssa 45 minuuttia. Ja sitten sullouduimme kaikki noin kolmekymmentä jo ennestään tupaten täynnä olevaan bussiin. Tunnelma oli huipussaan, mutta meno vain parani kun kuski eksyi reitiltä! Kurvailimme pitkin Rooman keskustaa, reppana kuski ajoi varmasti ensimmäistä vuoroaan. Matkustajat huutelivat kuskille ohjeita - vai a sinistra, giri a destra, no no diritto, FERMA!! Nauroimme ja kaikilla oli hauskaa, paitsi sillä tytöllä joka menetti hermonsa kun ei päässytkään ihan sille pysäkille minne oli menossa. Bussimatka kotiin oli ehdottomasti illan hauskin tapaus.

Sanoinko jo, että on ihana tulla Suomeen? Hirveä ikävä.

Kirjastossa

2009-11-10T21:07:00.005+01:00

Tänään keksin töiden jälkeen, että nyt lähden kirjastoon. Olen suunnitellut tätä tempausta jo useamman kuukauden, ja nyt äkillisen mutta toivottavasti hyvin tilapäisen rahapulan innoittamana ajattelin vihdoinkin toteuttaa tämän retken (yleensä kun ostan kirjani, en esimerkiksi pysty ohittamaan Feltrinelli -kirjakauppaa ettenkö mene sisälle ja kävele ulos jonkin opuksen kanssa).

Ensinnäkin kun saavuin oikeaan osoitteeseen, en tajunnut missä kirjasto on. En siis vain huomannut sitä hillittömän kokoista lasimöhköä, pyörin kadulla pitkiinsä ja kun lopulta äkkäsin mihin minun pitää mennä, väläytin touhujani seuranneelle partasuiselle miehelle leveän hymyn. Mies katsoi minua vieläkin pidempään ja omituisemmin, jos se suinkin vain oli mahdollista.

Sisälle lasikuutioon päästyäni marssin ensimmäiselle vastaantulleelle tiskille, josta ystävällisesti opastivat minut täyttämään kaavakkeen kirjastokorttia varten. Vein täytetyn kaavakkeen toiselle tiskille, jonka takana istuva täti istutti minut tuoliin ja nappasi ilman mitään varoitusta valokuvan. Ja ennen kuin huomasinkaan, se valokuva koristi minun uutta kirjastokorttiani! Kuva on hirveä ja nimi kirjoitettu väärin (vaikka kaveri kirjoitti sen suoraan ajokortistani), mutta nyt minulla on joka tapauksessa italialainen kirjastokortti. Kuvallinen kirjastokortti.

Suoritettuani asiaankuuluvat sisäänkirjautumiset uudella kortillani ja jätettyäni laukkuni tallelokeroon, suuntasin innoissani kirjahyllyille. Kauhukseni kuitenkin huomasin, että olin tullut jotenkin aivan väärään paikkaan. Kirjastossa oli useita eri saleja, joissa oli pöytiä, tietokoneita, kirjoja sekä kirjoihin ja tietokoneisiin syventyneitä ihmisiä. Tarkempi salien tarkastelu osoitti niiden olevan keskittynyt eri osa-alueisiin, kuten psykologiaan, historiaan, kielitieteisiin ja musiikkiin. Hiippailin fiksun oloisena musiikin osastolla varmasti satoja vuosia vanhojen nuottien komeillessa lasivitriineissään. Eksyin myös humanistien osastolle, jossa kuljin vieläkin fiksumman oloisena kreikan ja egyptin kielisten kirjojen seassa. Kirjat olivat niin vanhan oloisia, että niihin ei olisi uskaltanut koskea edes kumihanskoilla ja pihdeillä! Onneksi, onneksi minulla ei ollut kopisevia kenkiä jalassa! Sain muutenkin pitkiä katseita hiiviskellessäni pitkiinsä. Käytännössä olin ainoa joka käveli, kaikki muut olivat omissa koloissaan syventyneinä tutkimuksiinsa.

Aikani haahuiltuani ja todettuani että en tulisi löytämään täältä yhtään minulle sopivaa kirjaa, poistuin ja jäin hetkeksi ihmettelemään mikä kumman kirjasto tämä tämmöinen on. Olisin vain halunnut löytää Ruiz Zafón Carlosin Tuulen varjo -kirjan italian kielellä.

Myöhemmin tänään sain kuulla, että tämän sortin kirjat tulee pyytää erikseen henkilökunnalta, ja he hakevat ne jostakin maanalaisista luolista ja tuovat asiakkaalle. No enpä ole tällaiseenkaan ennen törmännyt! Huomenna menen uudestaan ja käyn hakemassa kirjani.

Panikointia pastahyllyllä

2009-10-26T20:25:00.005+01:00

Viime viikolla toimitin taas matkaoppaan virkaa, kun kierrätin veljeäni ja kaveriani Rooman nähtävyyksillä. Meillä oli huippuhauskat neljä päivää! Söimme napamme piukeiksi herkuista, kävimme mm. juomassa vanhassa suklaatehtaassa kaakaota, joka on pelkkää sulaa suklaata. Ja totta kai, aina kun lähdimme kotoa tai tulimme kotiin, pistäydyimme lähellä olevassa kahvilassa tai pizzeriassa hakemassa joko jotakin makeaa tai suolaista naposteltavaa. Nyt odottelen toista veljeäni saapuvaksi tällä viikolla. Kierrämme nähtävyydet ja syömme. Ja ensi viikolla joudun ostamaan uusia vaatteita, entiset käyvät tätä menoa pieniksi.

Kävin eilen katsomassa italialaisen kolmen tunnin elokuvan nimeltä Baarìa. Yllätyin kuinka paljon ymmärsin, enkä tarkoita pelkästään kieltä vaan myös sitä miten elokuvassa kuvattiin italialaista kulttuuria ja tapoja. Yhtä asiaa en silti pysty vieläkään ymmärtämään. Minkälaista pastaa kuuluu keittää minkäkinlaisen pastakastikkeen kanssa? Söin viikonloppuna järkyttävän hyvää kinkku-herne-kerma kastiketta spaghetilla. Se olisi kuulemma ollut parempaa pienemmän pastan kanssa. En ymmärrä miten se on mahdollista! Pasta-annoksen jälkeen olin niin tyytyväinen ja kylläinen että ei olisi haitannut vaikka olisin kuollut sille istumalle. Tänään tehdessäni ruokaostoksia sain pienimuotoisen paniikkikohtauksen pastahyllyllä. Mitä jos haluan käyttää tomaattikastiketta, entä jos teen kermapohjaisen kastikkeen? Entä jos sekoitan pastan joukkoon lihaa? En ole oikeasti juurikaan uhrannut ajatusta sille minkälaista pastaa minkäkin kastikkeen kanssa syödään. Vastaava tilanne tomaattien kanssa. En koskaan ymmärrä mitä tomaatteja kuuluu ostaa mihinkin tarkoitukseen. Ehkäpä otan tämän opeteltavien asioiden listalle.

PS. Sain vihdoin hankittua mokkulan. Nyt on internet ja työnteko sujuu!

Lenkkeillen uuteen elämään

2009-10-12T10:33:00.006+02:00

Uusi elämä alkoi eilen! Sain vihdoin ja viimein itsestäni sen verran irti, että laitoin lenkkivaatteet päälle ja hölkkäilin lähiympäristössä tunnin verran. Ja mikä on vielä suurempi uutinen, heräsin tänä aamuna 6.45, nousin heti silmät aukaistuani ja lähdin lähellä olevaan puistoon kävelylle! Kuvitelkaa (on sentään maanantai)! Minä en usko vieläkään että oikeasti kiersin sitä pientä puistoaluetta ympäri puolisen tuntia, nauttien auringonnoususta. Ilma oli kirpsakan viileä, yökaste lepäili vielä nurmella. Kiersin puistoa muutamien juoksijoiden ja koiranulkoiluttajien sekä parin papparaisen kanssa. Se on sitten ihmeellistä, mitä pelkkä pieni kävely voi saada aikaan. Sain energiaa ja maanantai-aamu tuntui heti paljon paremmalle.

Viikonloppukin sujui mukavasti. Perjantaina olimme porukalla ulkona, rauhallinen ilta. Lauantaina lähdimme Rooman lähellä olevaan pieneen kylään sienifestivaaleille (festivaali -sana on ehkä hieman liian mahtipontinen, mutta en nyt keksi parempaakaan. Sitä paitsi sienifestivaalit kuulostaa aika hauskalta). En ihan tarkkaan tiedä enkä ymmärrä miksi kylässä järjestetään sienifestivaalit, mutta se on joka tapauksessa tapahtuma, johon ihmiset tuovat sieniä ja niistä valmistettuja ruokia. Matkalla haaveilimme kaikista ihanista sieniherkuista, olimme liikkeellä lounasaikaan ja vatsamme kaipasivat ruokaa. Perille päästyämme koimme pettymyksen. Aamuinen rankkasade oli karkoittanut niin sienien ja ruokien myyjät kuin asiakkaatkin. Emme siis saaneet sieniherkkuja, mutta täytimme vatsamme hyvillä kinkku-juustopiirakoilla ja tottakai, jäätelöllä.

Kävimme myös tutustumassa Rooman lähellä olevaan hylättyyn kylään. Kylä on vanha (en nyt osaa antaa mitään vuosilukua) ja taru kertoo, että se on hylätty koska paholaisen uskottiin asuvan kylässä. Nykyään kylä on saatananpalvojien kohtauspaikka. Kävelimme kylään pientä kärrytietä pitkin. Kärrytieltä poikkesi sivuun kapea kivinen polku, joka johdatti meidät puiden ja köynnösten keskellä täysin piilossa olevaan rauniokylään. Raunioissa oli nähtävissä erilaisia symboleja ja tekstejä, jotka kertoivat selkeästi mihin tarkoitukseen paikkaa käytetään. Kiviseiniin oli hakattu köysiä, näimme ruoskan jättämiä jälkiä, kynttilöitä, nuotioita. Vaikka oli valoinen iltapäivä, olimme silti hieman hermostuneita ja varuillamme. Joka tapauksessa, paikka oli mitä mielenkiintoisin ja ajatuksia herättävä. Kaikenlaisia ihmisiä sitä tähän maailmaan mahtuukin.

Lauantai-illan päätin modernin taiteen museoon, joka taasen herätti erittäin positiivisia ja inspiroivia ajatuksia. Rakastan museoissa käymistä! En ole täällä ollessani käynyt modernin taiteen museossa. Koin sen erittäin virkistävänä kokemuksena kaiken sen vanhan taiteen jälkeen, mitä Rooma on pullollaan.

Asiasta aivan toiseen, jos blogillani on Italiassa asuvia lukijoita, olisi kiva kuulla teistä! Ja mikäli mahdollista, voisin joku päivä matkustaa luoksenne kylään. Nyt on sellainen fiilis, että voisin pakata laukkuni, hypätä junaan ja suunnata viikonlopuksi seikkailuretkelle jonnekin. Sitä liiaksi taas jumittuu tänne Roomaan, kun tässä on koko Italia avoinna ja tutustumista vailla!

Jatkuvaa hienosäätöä

2009-10-05T12:41:00.002+02:00

Lähes pari viikkoa on kulunut sitten viime kerran. Juurikaan mikään aikaisemmin mainitsemani pikku ongelma asunnossa ei ole tullut täysin kuntoon. Nettiä emme ole edelleenkään saaneet ja alan käydä tämän asian kanssa jo aika tavalla kierroksilla. Työn tekeminen nimittäin hankaloituu ihan pian, jos emme saa kunnollista yhteyttä. Kävin itse kyselemässä nettiliittymiä, mutta eipä sieltä mitään jäänyt käteen. Se mikä minulle olisi sopinut, vaatii italialaisen pankkitilin ja kahden vuoden sopimuksen. Ja pöh! Jatkan etsintöjä.

Olen ollut nyt viikon verran kovassa yskässä, toivon että tämä helpottaa tästä pian. Olen ottanut tavoitteekseni aloittaa (vihdoin ja viimein!) kuntosalilla käymisen. Läheltä löytyy kaksi kuntosalia, joten en oikeastaan voi keksiä mitään tekosyitä miksi en menisi sinne. Mutta siis heti kun tämä yskä on parantunut.

Mitäs muuta tässä nyt.. viime viikko oli kerrassaan hirveä. Kipeänä kotona, tylsistyen. Viikonloppuna olin ulkona, tosin en tiedä olisiko minun sittenkin pitänyt vielä lepäillä ja parannella itseni täysin kuntoon. Pää ei vaan enää kestänyt sisällä oloa.

Ostin ihanaa uutta vedenkestävää ripsiväriä, ja ehdin käyttää sitä muutaman päivän. Nyt silmäni ovat aivan punaiset, eikä punoitus meenaa mennä millään ohi. Että siinäpä sitä nyt oikeastaan. Ei nettiä, silmät punaisena. Puolikipeänä. Ja sinne salille heti kun tervehtyy.

Hienosäätöä

2009-09-23T16:00:00.003+02:00

Uusi asunto on kerrassaan hyvä, lukuunottamatta pikkiriikkisiä ongelmia, joita olemme kohdanneet tässä parin viikon aikana. Ensinnäkin olimme ilman kaasua muutaman päivän. Meillä oli aluksi hieno uusi jääkaappi, joka osoittautui käyttökelvottomaksi. Vuokraisäntäpariskunta toi uuden, joka sekin ilmeni rikkinäiseksi. Nyt meillä on kokeilussa kolmas versio, toivotaan että siellä säilyy maidot ja voit pilaantumatta. Toimivasta pyykinpesukoneesta olemme unelmoineet kaksi viikkoa, siihen pitää vieläkin vaihtaa osia jotta se toimisi ilman että kaikki vesi valuu pitkin lattioita. Parvekkeen ovi hajosi kun laitoimme sitä kiinni, uusi tuli tilalle parin päivän päästä (onneksi ei ole talvi ja kylmä!). Myös kylpyhuoneen ikkuna hajosi ja nyt tämä uusi on sellaista mallia, joka pitää laittaa kiinni tietyllä erikoistaktiikalla. Suihkun pään olemme uusineet kolme kertaa. Nettiä saamme odotella vielä ainakin kaksi viikkoa. Korostan sanaa ainakin. Lisäksi kylpyhuoneen hanan joutuu vääntämään pyyhkeen avulla kiinni, jotta se ei tiputtaisi vettä. Vuokraemännän mukaan siinä ei tosin ole mitään ihmeellistä.

Olemme vaivanneet vuokraisäntäpariskuntaa nyt lähes joka päivä. Toissa päivänä marssimme heidän luokseen (he siis asuvat samassa rakennuksessa, mikä on näiden ongelmien selvittämisen kannalta erittäin käytännöllistä), ja kun mies avasi oven hänen kasvoiltaan oli selvästi luettavissa "voi ei, mitä nyt taas". Tosin he ovat olleet eriystävällisiä ja tehneet parhaansa asioiden korjaamiseksi, mutta silti mikään ei ole tullut ensimmäisellä kerralla kuntoon. Perheen pieni tytär toi meille taas tässä yksi päivä herkkukorin. Ehkä he haluavat jollakin tavalla hyvittää kaikkea tätä vaivaa, mitä meille on koitunut asioiden toimimattomuudesta.

No mutta, jollakin tasolla tämä kaikki ei yllätä minua lainkaan. Asummehan Italiassa.

Irkkupubit ja jalkapallo

2009-09-18T15:55:00.007+02:00

Tämä viikko on ollut melkoista myllerrystä työn suhteen. Olen kuitenkin onneksi pystynyt viettämään myös hieman vapaa-aikaa. Keskiviikkona olin ulkona ruotsalaisen ystäväni kanssa. Kapinoimme italialaista illalliskulttuuria vastaan, ja menimme syömään kuudelta erääseen irkkupubiin hampurilaisannokset (ja tämän voi siis lukea rankaksi synniksi). Hampurilaisen kylkiäisenä nautiskelimme isot tuopilliset olutta ja kun ateria oli saatu päätökseen, suuntasimme seuraavaan irkkupubiin. Puhuimme matkalla, että olisikohan joskus kiva mennä pubiin katsomaan jalkapalloa. No, siellä seuraavassa pubissa oli jalkapalloa. Pubin seinät olivat täynnä televisioruutuja ja screenejä ja jokaisessa näytettiin eri peliä. Emme oikein päässeet perille mihin peliin liittyi kaiuttimista kuuluva selostus (sitä paitsi selotus ei kuulostanut yhdellekään tuntemistamme kielistä). Aikamme istuttuamme päätimme vaihtaa paikkaa, koska... no, meitä ei jalkapallo sitten kuitenkaan niin kiinnostanut ja kukaan ei ollut kiinnostunut meistä.

Seuraavassa irkkupubissa kolmannen olusen äärellä jallitimme söpöä baarimikkoa, ja kohta siinä oli jallittamassa meitä tämän söpön baarimikon vähemmän söpö veli ja lipevä serkku (jotka onneksi kadotimme sujuvasti pakenemalla vessaan). Ja kyllä vain, myös täällä seurattiin jalkapalloa, tosin tällä kertaa vain yhdeltä screeniltä. Olusten jälkeen liukenimme paikalta ja totesimme, että emme enää mene jalkapalloiltoina irkkupubeihin. Jos haluaa uusia tuttavuuksia tai juttuseuraa (emmekä siis laskeneet näitä kahta kaverusta uusiksi tuttavuuksiksi tai edes kovin potentiaaliseksi juttuseuraksi), näinä iltoina saldo on mitä todennäköisemmin lähes nolla (ihana syyttää tästä jalkapalloa!).

Uusi koti

2009-09-13T19:20:00.002+02:00

Saimme asunnon josta kerroin viimeksi! Kävimme katsomassa asuntoa vielä perjantaina ja saimme avaimet samantien. Myös vuokrasta päästiin sovintoon, vihdoin ja viimein. Otimme huoneen jossa on iso parveke ja näkymä laitakaupungin yli vuorille. Päivällä näkymä on huikea, illalla vielä kauniimpi kaikkine tuhansineen tuikkivineen valoineen. Järjestelimme paikkoja asunnossa aivan innoissamme ja juoksentelimme vuoron perään parvekkeelta toiselle ja ihmettelimme kaikkea sitä tilaa, mitä meillä nyt on. Vuokraisäntäperhekin vaikuttaa erittäin ystävälliseltä (vaikkakin sopimukseen pääsyssä jouduimme hieman neuvottelemaan topakan tuntuisen mamman kanssa). Tervetuliaistoivotuksena perheen nuori tytär oli jättänyt meille keittiön pöydälle pienen herkkukorin ja lapun "welcome, sofia". Suloista! Huoneestamme löysimme lisäksi suklaata sekä ekstra peittoja ja lakanoita.

Täällä on satanut lähes koko viikonlopun. Lauantaina oli hellepäivä, mutta iltaa kohti ilma viileni ja illalla sai laittaa farkut ja pitkähihaisen päälle. Tänään on ollut harmaata ja pilvistä koko päivän. Nytkin sataa. On siis mainio hetki käpertyä teekupposen ja hyvän kirjan kanssa viltin alle rentoutumaan.

Asunnonmetsästys

2009-09-08T17:17:00.004+02:00

Ihana vanha kämppikseni on tulossa takaisin amerikoista ylihuomenna! Olen niin iloinen! Viimeiset pari viikkoa olemme etsineet uutta asuntoa, mutta koska emme kumpikaan ole olleet Roomassa, on haku ollut hieman hankalaa. Eilen kuitenkin pääsin käymään yhdessä asunnossa ja taidamme ottaa sen. Meillä on kuitenkin vielä neuvottelut käynnissä, hinta nimittäin muuttui siitä mitä kuvittelimme vuokran olevan (no, olemmehan tekemisissä italialaisten kanssa). Asunto on kuitenkin erittäin tilava ja hyvällä paikalla. Toivotaan parasta että kaikki menee hyvin, ei jaksaisi enää tätä etsintäruljanssia kovin kauaa..

Viikonloppuna vietin ruotsalaisen ystäväni kanssa suomi-ruotsi-iltaa. Teimme lihapullia ja perunamuussia, ja söimme niitä puolukkahillon sekä kurkku-tomaattisalaatin kanssa. Kuuntelimme suomalaista ja ruotsalaista musiikkia, ikävöimme pohjolaa ja illan päätteeksi kävimme keskustan yöelämässä. Miten mukavaa!

Viime yönä oli viileää. Tai siis sillä tavalla viileää että sai vetäistä pussilakanan peitoksi. Tähän asti on täytynyt nukkua kuumuuden vuoksi ilman peitteitä. Syksy taitaa olla siis tulossa myös tänne etelään.

Paluu arkeen

2009-09-01T17:55:00.003+02:00

CIAOO!! Kaksi kuukautta on kulunut viime kerrasta. Olen ollut lomalla, se on tarpeeksi hyvä syy, eikö vain?

Lyhyesti mitä tässä on tapahtunut:

* Asuntoautoilureissu oli mieletön! Cinque Terre, Nizza, Monaco, Fréjus, Saint-Tropez.. kaikki sujui muutamaa auton saamaa kolhua ja yhtä ryöstöä lukuunottamatta erinomaisesti. Hyvää ruokaa, aurinkoa ja rannalla makoilua, paljon naurua. Mitä muuta sitä voi toivoa?

* Viikko Sardiniassa sujui samalla kaavalla kuin Ranskan reissu; ruokaa, juomaa, aurinkoa, rentoutumista. Ei nähtävyyksiä.

* Suomen kaksi viikkoa sujuivat leppoisasti. Nautin maaseudun rauhasta, puhtaasta ilmasta, perheen ja ystävien seurasta. Niin ja grillimakkarasta sekä saunasta.

* Kolme viikkoa Etelä-Italiassa Calabriassa kruunasivat lomani. Illat tanssittiin jalat kipeiksi, päivät maattiin rannalla. Tutustuin paikallisiin, sain uusia kavereita, koin pienen lomaromanssin, söin viinirypäleitä suoraan pensaasta, näin aitoja mafiosoja (sekä kuulin karmeita tarinoita mitä ne tekevät toisilleen), ihastuin calabrialaiseen jäätelöön (tartufo di Pizzo Calabro), söin maailmanparasta tonnikalaa, opin puhumaan hieman calabrian murretta (siinä sivussa myös aika paljon enemmän italiaa) ja eksyin eräs perjantai-ilta paikalliseen karaokeiltaan (meno oli aivan kuin suoraan suomalaisesta pubista, olo oli erittäin kotoinen)... Tässä vain pieniä palasia kolmen viikon ajalta.

Nyt olen palannut Roomaan, arkeeni. Tavallaan odotin tätä jo kovastikin, koska tällä hetkellä tuntuu että tarvitsen elämääni taas rutiineja (ja myös hieman itsekuria). Mutta sehän kertoo vain siitä, että lomani oli erittäin onnistunut ja rentouttava. Paluu arkeen tuntuu hyvältä, mutta samalla mieleni olisi tehnyt jatkaa etelässä oleskelua, edes pikkiriikkisen aikaa...

Takaisin pinnalla

2009-07-02T22:13:00.003+02:00

Kaikille on varmasti käynyt hyvin selväksi, että viimeiset viikot ovat olleet minulle erittäin raskaita. Tällaisia aikoja kuitenkin tarvitaan aina välillä. Nyt olen takaisin pinnalla ja voin hyvin. Sitä paitsi aloitan huomenna kuuden viikon kesälomani, jolloin syön ja nukun hyvin, lepään ja rentoudun, matkustelen. Ja tulen käymään Suomessa!

Jostain syystä olen sanaton. Niin paljon on tapahtunut, niin paljon on ollut ajateltavaa ja mietittävää. Lähden huomenna asuntoautoilemaan viikoksi muutaman kaverin kanssa, sovitaanko että kirjoitan kun palaan takaisin Roomaan (eli noin viikon kuluttua)? Kerron sitten miten reissu meni. Jos totta puhutaan, tällä hetkellä en oikeastaan edes halua kirjoittaa mitään viimeisistä viikoista. En vielä.

Tämän taivaan alla

2009-06-07T21:35:00.002+02:00

Voin äärettömän pahoin perjantain ja lauantain. Paniikki iski ihan kunnolla ja todella. Perjantai-iltana sain ihanan puhelun työkavereiltani, he juhlivat kahden kollegani läksiäisiä. Tuli aivan hirvittävä ikävä, he kaikki ovat kuitenkin läheisiä minulle. Lauantaiaamuna heräsin todella kurjaan oloon, olin aivan valmis ottamaan seuraavan lennon Suomeen. Kämppikseni poikaystävä (joka ei siis enää missään nimessä ole niin-sanottu-poikaystävä) keksi järjestää meille tekemistä. Me kolme ja englantilainen kaverimme N suuntasimme illalla Toscanaan erääseen ulkokylpylään, kuumalle lähteelle. Autossa kuuntelimme hyvää musiikkia ja söimme herkkuja (kolme pussia karkkia ja ison laatikollisen tulisia riisikakkuja). Saavuimme Toscanaan noin yhdeksän aikaan illalla. Illan hämärtyessä pulahdimme täydellisen lämpöiseen veteen, vesiputousten solistessa ympärillämme. Ahdistukseni ei vielä tuohon mennessä ollut kaikonnut minnekään. Ahdistukseni hävisi vasta kun aikani pulikoituani ja panikoituani asetuin veteen selälleni, painoin korvani veden alle ja katselin tähtitaivasta ja hurjaa vauhtia ohi lentäviä pilviä. En ajatellut yhtikäs mitään, kaikki suruni ja huoleni hävisivät mielestäni. Kokemus oli lähellä syvää meditaatiota. Välillä käänsin itseni mahalleni ja katselin taivaan rannassa kellottavaa täysikuuta. Tätä pyörähtelyä mahalleni ja selälleni tein noin tunnin verran. Olo sen jälkeen oli aivan taivaallinen.

Puolen yön aikaan maltoimme vihdoin nousta vedestä. Matkalla Roomaan pysähdyimme pienessä toscanalaisessa kylässä etsiäksemme syötävää. Kaikki paikat olivat kuitenkin jo siihen aikaan kiinni. Tyydyimme siis syömään samoja eväitä kuin aikaisemminkin; karkkia ja riisikakkuja. Kotiin Roomaan saavuimme noin kolmen aikaan aamuyöstä. Oloni oli niin rentoutunut, niin hyvä että en ole sellaista oloa vähään aikaan kokenutkaan. Menin rauhallisin mielin nukkumaan ja heräsin tänä aamuna hyvinvoivana ja tasapainoisena.

Viime yönä katsellessani tähtiä ymmärsin, että suru ja murhe ei katso aikaa ja paikkaa (vaikka tiedän, että joidenkin mielestä on syntistä olla murheellinen täällä kauniissa Italiassa, ikuisessa Roomassa). Ymmärsin myös että tämä maailma on valtava, täynnä mahdollisuuksia ja loppujen lopuksi minulla ei ole mitään hätää.

Aamutoimintaa

2009-06-01T10:38:00.001+02:00

Toiminta auttaa aina pahaan oloon. Ilmoitin nyt itseni italian kielen jatkokurssille, aloitan opiskeluni keskiviikkona. Osallistun kymmenen viikon kurssille kaksi viikkoa myöhässä, joten opiskelen ensin itsenäisesti jo opetetut asiat. En usko siinä kuitenkaan olevan mitään ongelmaa, luenhan jo kaunokirjallisuuttakin italiaksi.. tosin myönnettäköön että lukeminen on hidasta, mutta hitto vie, ymmärrän kuitenkin mistä puhutaan!

Yöni nukuin surkeasti, kämppikseni tarjoamat rauhoittavat yrttipillerit eivät auttaneet, eivät sitten yhtään. Uneksin ja näin painajaisia, aamulla heräsin silmät poskilla roikkuen. Mutta kyllä tämä tästä taas lähtee toimimaan!

Tulin tänne kuunnellakseni itseäni, oppiakseni olemaan itsenäinen ja yksin, tulin hakemaan itsevarmuutta ja kokemuksia. Outoa kyllä, nyt kun kerrankin kuuntelen itseäni, olen itsenäinen ja välillä yksin, olen aivan paniikissa. Ehkä se kuuluu tähän hommaan.

Vuodatus

2009-05-31T23:27:00.004+02:00

Viimeksi kirjoitin kolme viikkoa sitten, mitä voidaan pitää lähes anteeksi antamattoman pitkänä taukona. Energiatasoni ja mielialani ovat laskeneet tuosta kolmen viikon takaisesta hehkutuksesta roimasti, ajoittain jopa miinuksen puolelle. Aloitan nyt jostakin kohtaa, katsotaan miten tämä kerä tästä aukeaa.

Päätös tänne jäämisestä oli iloinen asia, mutta se on aiheuttanut melkoista stressiä ja pohdiskelun aiheita. Selvitin ensin itseksin paperiasioita, joita minun tulisi hoitaa kuulemma ah niin ihanan Italian valtion byrokratiakoneiston kanssa, ja ahdistuin. Aikani pähkäiltyäni marssin Suomen suurlähetystöön ja sain neuvon: "Älä täytä ainuttakaan lappua, jatka samaan malliin kuin tähänkin asti. Mitä vähemmän olet tekemisissä viranomaisten kanssa, sen helpompaa elämä on." Kiitos, helpompaa elämää minä juuri nyt tarvitsenkin!

Kämppikseni lähtee kesäksi Yhdysvaltoihin ja palaa takaisin syksyllä. Ehkä. Asuntoomme muuttaa uusi asukki, mutta sitä ennen asustelen täällä hetken yksinäni. Hyvä suomalainen ystäväni ja tärkeä osanen tukiverkostoani muutti takaisin Suomeen viime viikolla. Ilmassa on luopumisen ja lähdön tunnelmaa, yksinjäämisen hirvittävää pelkoa. Lisäksi minulla on sydänsuruja, stressaan raha-asioita, olen alakuloinen ja paniikissa. Mitä hemmettiä minä täällä teen? Viime viikolla heräsin eräänä aamuna, avasin tietokoneen ja katsoin samalle päivälle lentoa Suomeen. Olisin päässyt Helsinkiin yölennolla 150 eurolla. En kuitenkaan ostanut lippua. En pakene pahaa oloa, kestän tämän ja kasvan. Sitä paitsi Suomen reissu kuuluu kesälomasuunnitelmiini, Suomeen lähteminen nyt ei ratkaise yhtäkään ongelmaani.

Vastalauseena kaikelle tälle ikävyydelle, ahdistukselle, yksinäisyydelle, hätäpaniikille ja ajoittain hyperventilaatiota muistuttaville kohtauksille tein itselleni selviytymisstrategian (joka tosin ei ainakaan vielä ole tehonnut toivotulla tavalla). Kirjoitin ongelmani ja huoleni pienille lapuille (niitä oli aika monta..) ja kasasin laput yhteen pinoon. Otin ison paperin, nostin pikkulappukasasta yhden ongelman kerrallaan, ja kirjoitin isolle paperille ratkaisun, mitä teen huolen selvittämiseksi. Otsikoksi kirjoitin: "Minulla ei ole enää ongelmia, vaan nämä ratkaisut". Ja kun lista oli valmis otin pikkulaput ja revin ne nautiskellen roskakoriin. Varmuuden vuoksi kiikutin roskapussin samantien ulos. Sinne menivät!

Huomenna menen siis käymään kielikoulullani ja ilmottaudun italian jatkokurssille. Joudun vararikkoon, mutta se on pieni hinta maksettavaksi omasta mielenterveydestäni. Huomenna käyn kysymässä myös lähimmältä kuntosalilta mitä maksaa kuukauden jumppailut. Sovin kämppikseni ja muutaman tutun kanssa heinäkuussa tehtävästä matkailuautoreissusta (kohteena Italia, Ranska, Kroatia... vielä ei voi tietää, italialaisten kanssa kun on vain yksinkertaisesti mahdotonta tehdä mitään tarkkoja suunnitelmia).

Aloitan näillä toimenpiteillä ja katson mitä tästä tulee. Päivä kerrallaan.

Olisikohan se jo kesä?

2009-05-11T20:13:00.002+02:00

Elämä hymyilee ja aurinko lämmittää! Espanjan kävelyreissu oli rankka mutta se antoi myös huimasti energiaa. Viime viikko töissä sujui tehokkaasti, sama draivi näyttäisi jatkuvan edelleen. Vaellusreissulla vahvistuneiden tulevaisuuden suunnitelmieni innoittamana uskaltauduin kysymään esimieheltäni mitä he Suomessa tuumaavat, jos tätä etätyösopimustani jatkettaisiin vielä kesäkuun jälkeen. Alunperinhän minun olisi ollut tarkoitus palata Suomeen heinäkuussa. Sain työpaikaltani myöntävän vastauksen, joten elämäni Italiassa jatkuu ainakin tämän vuoden loppuun asti. Olen enemmän kuin onnellinen, mutta samalla sain kehitettyä itselleni myös hieman stressiä. Tänne jäämiseni aiheuttaa tiettyjä järjestelyjä, joita minun pitää hoitaa sekä Suomessa ja täällä Italiassa, mutta nehän on sitten vain hoidettava!

Tällä viikolla aion joku iltapäivä suunnata rannalle hankkimaan itselleni rusketusraitoja. Kohtuudella ja varovaisuudella tietenkin, aurinkorasvaa missään nimessä unohtamatta.

Pyhiinvaellukselta kotiin

2009-05-04T20:28:00.004+02:00

Hola! Olen palannut takaisin pyhiinvaellusreissun jälkeiseen maanpäälliseen elämään. Vaikka lupasinkin että päivitän kuulumiset välittömästi palattuani, otin sanani takaisin ja tuumasin että pesenkin ensin pyykkiä pari päivää. Voin kuulkaas kertoa, että viikon vaelluksella saa aikaan melkoisen hikisiä vaatteita!

Reissu oli aivan järjettömän mukava ja mahtava! Kävelimme yhteensä 140 km kuuden päivän aikana, pitkin valtavan kaunista Pohjois-Espanjan maaseutua. Reitti kulki halki peltojen, metsien, maatilojen, kaupunkien ja kylien. Jalat kestivät odotettua paremmin, vaikka jokaisen päivän lopulla ne viimeiset kilometrit tuottivatkin tuskaa. Aamuisin ei kuitenkaan ollut koskaan paha lähteä jatkamaan matkaa. Ja nyt ei tunnu ollenkaan sille, että sitä olisi kävellyt koko viime viikon. Itse asiassa ajattelin huomenna jatkaa juoksutreenejäni!

Vaikka vaellus Santiago de Compostelaan onkin uskonnollissävytteinen juttu, niin en itse ottanut sitä sellaisena. Enkä muuten kokenut valaistusta enkä muitakaan ihmeitä, näin jälkeenpäin sitä vaan kummastelee että tulipahan taas ylitettyä itsensä. Suosittelen tuota vaellusta ja kehoitan lähtemään matkaan, olivat syyt lähtöön sitten mitkä tahansa.

Vettähän siellä tuli ja oli kylmä, kurkku karheana ja nokka vuotaen meni muutama päivä. Uutiset Meksikon viruksestakin saivat olon mietteliääksi. Vietin koko lauantaipäivän Madridin lentokentällä odotellen lentoa Roomaan, ja väistelin meksikaanien näköisiä ja sairaita ihmisiä. Tyypit kulkivat maskit kasvoilla ja vilkuilivat epäluuloisesti toisiaan. Vielä ei ainakaan ole mitään oireita, ja sitä paitsi ehkä panikoin ihan suotta.

Kävellessä mieli tyhjeni, mutta samalla sain uusia ajatuksia ja varmuutta elämäni suunnasta ja tulevaisuudesta. Kirjoittelin iltaisin näitä ajatuksia ylös, yksi muistikirja täyttyi lähes kokonaan tuon viikon aikana.

Tärkein reissussa oppimani asia on se, että perille pääsee sinne minne haluaa, kun ottaa askelia oikeaan suuntaan ja antaa vaan mennä eteenpäin tuskasta, kivusta ja väsymyksestä huolimatta. Rohkeutta kaikille teille, omille poluillenne!

Espanja

2009-04-23T19:55:00.003+02:00

Huomenna koittaa päivä, jolloin aloitan vaelluksen Santiago de Compostelaan. Lentelen Madridiin aikaisin aamusta, jossa tapaan vanhempani (he lentävät siis Suomesta). Palaan viikon kuluttua ja lupaan heti välittömästi kertoa valaistuneesta olostani ja ajatuksistani! Ciao!

Pääsiäismuistelot

2009-04-15T23:05:00.003+02:00

Pääsiäislomamme oli mitä mainioin! Kämppikseni niin-sanottu-poikakaveri - olkoon hän nyt vaikka nimeltään M - tuli hakemaan meitä huippuaikaisin lauantai aamuna. No, kahdeksalta. Mutta siis aikaisin kuitenkin. Pysähdyimme matkalla "salaiselle rannalle". Ja sitä se todella olikin. Rannalle piti ajaa ensin autolla kurvikasta tietä vaikka kuinka pitkästi, jonka jälkeen kiipeilimme hyvän tovin pitkin jyrkkiä kallioita. Mutta se kaikki oli vaivan arvoista, ranta oli mitä kaunein ja ilma ihanin. Vaikka vesi oli jäätävän kylmää, pulahdimme silti uimaan. Se virkisti meitä sopivasti pitkällä matkallamme.

Majapaikkamme oli aivan meren rannalla, erittäin rauhallisessa kylässä. Koska tähän aikaan vuodesta ei ole mikään turistikausi, saimme kämppikseni kanssa kylän taatusti ainoina ulkomaalaisina ansaittua huomiota. Ensimmäisen tuntuman saimme ihmettelevistä kyläläisistä, kun saavuimme perille. Majapaikkamme pihalla leikki kaksi noin kymmenvuotiasta M:n sukulaispoikaa. Poikien leikit loppuivat leikaten kun kurvasimme pihaan. He tuijottivat meitä kuin ulkoavaruudesta tipahtaneita omituisuuksia, jo ihan siksikin että puhuimme heille vierasta kieltä (siis englantia). M opasti hämmästyneitä poikia, että "huomaatteko, englanti on hyvin tärkeä kieli". Pojat tuijottivat aikansa ihan hiljaa, kunnes toinen tokaisi "eikä ole" ja molemmat jatkoivat taas leikkejään. Puristin naurua sisälleni ja tuumasin että olen tullut mitä ihanimpaan italialaiseen pikkukylään!

Viikonlopun aikana tapasimme M:n huippumukavia ystäviä, teimme itse omin käsin pastaa, nukuimme pitkään, laiskottelimme, kiertelimme lähikyliä, söimme hyvin ja hihittelimme vatsamme kipeiksi. Takaisin Roomaan palasimme maanantai-tiistai välisenä yönä. Aamuyöllä. Puoli kolme. Tiistai päivä ei ollut kiva työpäivä, ei ollenkaan.

Ps. Emme edelleenkään ole kovin hyvin perillä mikä asema M:llä on kämppikseni elämässä. Keittiöpsykolointi siis jatkuu entisellään.

Pss. Lähden ensi viikolla sinne Espanjaan, vaeltamaan. Juoksen ja lenkkeilen joka päivä hikipäissään ja erittäin hädissäni pitkin Rooman puistoja, ja jossakin aivojeni sopukoissa kummastelen miten ihmeessä ajattelin selvitä hengissä siitä reissusta. Jää nähtäväksi ja koettavaksi!

Buona Pasqua

2009-04-10T15:13:00.003+02:00

Voiko pääsiäisloma alkaa ihanammin! Heräsin aamulla ilman herätyskelloa, keitin aamukahvia ja söin aamupalan rauhassa. Aamupalan jälkeen laitoin lenkkarit jalkaan ja juoksin ulos aurinkoon. Olen käynyt tällä viikolla joka ikinen päivä lenkillä - joko juoksemassa tai kävelemässä reippaasti (olen siis vihdoinkin aloittanut kuntoilun, hyvä minä!). Suuntasin lähellämme olevaan Villa Doria Pamphiljiin, Rooman suurimpaan puistoon. Aurinko silitti ihoa, tuuli kuiskaili korviin suloisia ja silmät ahmivat kaunista puistoa. Puistossa on lampi, jonka rantaan jäin ihastelemaan joutsenia, kilpikonnia, ankkoja ja maailman suloisimpia pieniä ankanpoikasia. Tiellä juoksenteli sisiliskoja, linnut kujersivat puissa ja mieleni teki hymyillä kaikille vastaan tuleville ihmisille.

Pääsiäisloman kunniaksi lähdemme illalla ulos syömään, kokeilemme todennäköisesti jotakin Trasteveren ravintoloista. Myöhemmin illalla Colosseumilla on jokin jumalanpalvelus tai vastaava, jonne saapuu myös paavi. Sinne siis! Huomenna aamulla matkaamme kämppikseni ja hänen niin-sanotun-poikakaverinsa kanssa Calabriaan, Etelä-Italiaan. Tuo "niin sanottu" siitä syystä, että emme ole kämppikseni kanssa lukuisista keittiöpsykologi-istunnoista huolimatta vielä päättäneet, onko kyseessä poikaystävä vai ei. Palaamme takaisin Roomaan maanantaina, ja olemme aivan innoissamme. On ihana päästä ulos Roomasta, nähdä Italiaa.

Rentouttavaa pääsiäistä kaikille!

Syvällistä tyhjänpäiväisyyttä

2009-04-08T19:07:00.005+02:00

Tämä maa on kummallinen. Olen keskustellut muutamien ihmisten kanssa mm. jätteiden kierrättämisestä. Ihmiset ymmärtävät kierrättämisen tärkeyden, mutta sanovat että kierrättäminen on mahdotonta täällä (jäi hieman epäselväksi miksi). Veroja ei makseta, koska verorahat eivät kuitenkaan menisi sinne mihin ne on tarkoitettu ja humalassa ajaminen on sallittua, koska julkinen liikenne on niin surkeaa ja miten sitä muuten päästäisiin iltariennoista kotiin (taksilla?). Samaan aikaan kaikki kauhistelevat sitä, kuinka paljon ihmisiä kuolee Italian maanteillä - eniten onnettomuuksia tieliikenteessä aiheuttaa juuri alkoholi.

Tämä yhteiskunta on jollakin tavalla vinksallaan. Huomaan, että italialaisilla on paljonkin käytännön ymmärrystä asioista ja he tietävät miten tulisi toimia, mutta eivät kuitenkaan toimi sen mukaan. Energiaa, uskallusta ja halua asioiden muuttamiseen ei ole tarpeeksi.

Toisaalta, sellaisiahan me ihmiset olemme. Tiedämme kuinka tulisi toimia mutta teemme joka tapauksessa jotenkin toisin.

Olipa syvällistä mutta toisaalta ihan yhtä tyhjää löpinää. Pointtini on kaiketi siinä, että täällä yhteiskunnassa muhii suuri epäluottamus, voimattomuus ja vahva perinteiden kunnioittaminen (ja perinteillä tarkoitan tässä nyt sitä, että jos sitä maitopurkkia ei ole ennen pesty ja laitettu kartonkikeräykseen niin ei sitä tehdä nytkään).

Järisyttävää

2009-04-06T04:16:00.003+02:00

Hyi jumankekka että säikähdin! Kello on 4:15 sunnuntai-maanantai välisenä yönä ja istun täällä sydän rinnasta ulos pyrkien, kädet täristen ja varpaat tutisten! Heräsin nimittäin vajaa tunti sitten siihen, että sänkyni pomppi, vaatekaappi natisi ja seinät heiluivat. Kimpaisin istumaan ja olin varma että koen elämäni ensimmäistä yliluonnollista kokemusta. Kun tärinä ja heiluminen lakkasi, makasin sängyssä puoli tuntia silmät harollaan, kädet tiukasti ristissä ja tuijottelin pimeää huonetta sydämen sykkiessä vatsassa työntäen aikaisemmin illalla syömääni iltapalaa kohti kurkkua. En uskaltanut nukahtaa, en uskaltanut liikahtaa.

Sitten mieleeni juolahti, että kyseessä saattaisi olla maanjäristys. Tästä oivalluksesta meni kuitenkin vielä vartti, ennen kuin uskalsin nousta sängystä ja laittaa valot päälle ja tietokoneen käyntiin. Ja mitäs sitten löysinkään La Repubblican nettisivulta, uutisen voimakkaasta maanjäristyksestä Roomassa! Maa tärisi 6,7 richterin voimalla, joten ei kummakaan jos huone hieman natisi liitoksissaan.

Seurailen nettiin päivittyviä uutisia vielä hetken, että mitä hittoa täällä nyt oikein tapahtuu. Voin kuitenkin kohta jatkaa uniani ilmeisesti hyvillä mielin ja unohtaa ajatukset poltergeist -ilmiöistä, vanhojen talojen kummituksista ja muista hirvityksistä. Mutta että hittolainen sitä piti säikähtää!

Takaisin aurinkoon

2009-04-03T11:24:00.003+02:00

Tällä viikolla päivät ovat taas viipottaneet toistensa perää sellaisella vauhdilla, että ihan hirvittää. Suomen vierailu alkaa tältä erää olla ohi. Vielä on yksi kyläpaikka ja ystävä näkemättä, huomenna iltapäivästä painelen sitten taas takaisin Roomaan. Tämä viikko on ollut aivan ihana, olen nähnyt perhettä, ystäviä ja kierrellyt pitkin Suomea. Ja tehnyt töitä. Ja sairastanut taas ah niin ihanaa takaisin palannutta flunssaa. Tänään kävin aamulla vihdoin lääkärissä kyselemässä josko jo tarvitsen tähän jotain väkevämpää lääkitystä, kun ei tunnu menevän millään ohi. Lääkäri-täti sitten tuumasi, että taisi tuo edellinen lento aiheuttaa tämän olon, toinen korva nimittäin kiukkuili siihen malliin, siellä ei tärykalvo liikkunut niin kuin pitäisi. Määräsi sitten huomiselle lennolle lääkettä, jotta pysyisin suht terveenä enkä saisi korvatulehdusta. Muuta lääkettä se ei määrännyt, lepoa vain. Niin ja kirjoittihan se minulle mukaan selostuksen siitä, mitä se tutki ja mikä vaivaa, jotta jos tarvii käydä Italiassa lääkärissä niin tiedän sitten mistä puhua. Tosin teksti on kirjoitettu osin latinaksi, lääkärikielellä ja lyhenteitä käyttäen, mutta ei hätää! Olenhan juuri läpäissyt italian alkeiskurssin mitä ilmeisemmin erinomaisin arvosanoin, joten kyllähän minä sen tekstin osaan kääntää vaivatta italiaksi! No, toivotaan että korvat pysyy kunnossa ja flunssa häviää eikä tarvitse alkaa kääntelemään yhtään mitään.

Suomessa on ollut kivaa, mutta on kyllä kiva palata kotiinkin. Aurinkoon ja lämpöön.

Kylmässä lumessa

2009-03-30T14:30:00.000+02:00

Yllätys! Olen Suomessa! Sain yhtenä yönä muutama viikko takaperin idean, että lähden käymään Suomessa ja täällä sitä nyt ollaan, viikon vierailulla. Lentelin halvalla pitkin Eurooppaa koko lauantai päivän. Viimeistä lentoa Amsterdamissa odotellessa mieleeni kyllä tuli, että josko olisin sittenkin maksanut hieman enemmän ja ottanut suorat Rooma-Helsinki-Rooma lennot... no, matka meni kuitenkin ihan hienosti, aikaa siihen vain tuhraantui! Takaisin Roomaan kulkeudun sitten tämän viikon lauantaina samaa reittiä.

On ihana nähdä perhettä ja ystäviä, mutta pakko myöntää että kun astuin lauantai-sunnuntai välisenä yönä Helsinki-Vantaan lentokentän ulko-ovesta kylmään räntäsateeseen, meinasin tehdä nopean piruetin, juosta takaisin lähtöaulaan ja ottaa seuraavan lennon Roomaan. Mihin minä olinkaan tullut, kuvittelin että täällä on jo kevät! Ja näin on ilmeisesti ollutkin, sää on vaan huonontunut viime päivinä. Mahtavaa.

Toisaalta tuntuu, että en olisi ollut pois Suomesta kuin viikon, toisaalta tuntuu että olen ollut poissa ikuisuuden. Ensimmäinen tunne tulee, kun katselen ja kuulostelen elämää täällä (mikään ei ole muuttunut mihinkään) ja toinen tunne seuraa kun ajattelen elämääni Roomassa (niin paljon on ehtinyt tapahtua).

Kevät tulee, vaatteet vähenee

2009-03-25T16:50:00.002+01:00

Tänään on ollut taas yksi valloittavan ihana aurinkoinen päivä. Tein aamupäivän ahkerasti töitä ja nappasin läppärin kannen visusti kiinni iltapäivällä ja karkasin pihalle, aurinkoon. Lähdin yhtä matkaa kämppikseni kanssa, joka oli menossa töihin. Koska asumme melko lähellä keskustaa, päätimme kävellä ja ottaa samalla hieman aurinkoa. Keskustaan päästyämme istuimme eräällä piazzalla ja katselimme ihmisiä. Ja mitä näimmekään! Keski-ikäisen, pöhöttyneen naisen ILMAN HOUSUJA! Kyllä, ilman housuja. Onneksi hänellä oli takki, joka peitti... no, peitti mitä peitti mutta ei kuitenkaan tarpeeksi. Tiedän, että on kevät ja sitä voi vähentää vaatteita, mutta että sitä voi ottaa ihan housutkin pois. Outoa muotia täällä Italiassa!

Tuon ei niin kovin kauniin näyn lisäksi (...sen naisen jalat olivat ihraiset... tukka pystyssä... ja naama pöhöttynyt...) näin metrossa lisää ihmisiä, jotka paljastelivat itseään. Cipro -asemalla kyytiin hyppäsi lauma nuoria poikia. Eräällä heistä oli löysät housut ja niissä roikkui pitkä ketju (avaimille? en ole oikein vielä ymmärtänyt ketjun tarkoitusta). No se ketju sitten tarttui metron penkkiin ja kun poika nousi, niin housut valahtivat kinttuihin. Koko metrovaunu hyrähti yhtä tahtia hiljaiseen nauruun. Erityisen hupaisaksi tämän takapuolen paljastustilaisuuden teki se, että poikia vastapäätä istui kaksi nunnaa, tukisukissaan ja paksut nilkat sullottuina nahkasandaaleihin. Kyllähän siinä taisi hieman nunnillakin hymy irrota, en kuitenkaan uskaltanut paljoa sinne päin vilkuilla, koska olin oikeasti ihan hepulin partaalla. Jaoin nieltyä naurua vain vastapäätä istuvan bisnesmiehen kanssa, joka hytkyi ja virnuilu salkku sylissään.

Ah mikä päivä! Kohta lähden toiseksi viimeiselle italian tunnille. Huomenna meillä on loppukoe. Aion saada täydet pisteet, koska olen niin hyvä! Hi hii! Ihan villiä.

Laiskuus senkun kasvaa

2009-03-23T09:59:00.002+01:00

Enää en edes kehtaa selitellä pitkäaikaista hiljaisuutta kirjoittamisen suhteen, totean vain että laiskuus senkun kasvaa.. Päivät jatkaa edelleen juoksemistaan ja tuntuu, että viikot valuu liian nopeasti ohi. Haluan takaisin sellaisen olon, että tunti tuntuu kuukaudelle ja päivä ikuisuudelle!

Laiskuuteni kärjistyi eilen ja piikitteli minua voimalla. Kämppikseni osallistui Rooman maratonille ja olin totta kai kannustamassa häntä. Vaeltelin lämpöisessä auringonpaisteessa Via del Corsolla, katselin ohi juoksevia (hulluja?) ihmisiä ja aika ajoin vilkuilin kauppojen näyteikkunoita unohtaakseni oman onnettoman huonon kuntoni. Kävelin päivän aikana muutamia kilometrejä (kadut olivat suljettuina juoksijoille, joten paikasta toiseen siirtyminen vaati hieman kiertelyä ja suunnittelua) ja jalkaparkani olivat aivan kipeinä. Kun loppujen lopuksi istuin iltapäivällä Via dei Fori Imperialin varrella, Colosseumin varjossa, maalilinjan tuntumassa odottelemassa kämppistä, tunsin oloni mitä kurjemmaksi. Selkä kyyryssä, nenä vielä hieman flunssaa vuotaen katselin kaikkia niitä reippaita ihmisiä, jotka juuri olivat juosseet 42 kilometriä porottavassa auringonpaisteessa. Minun pitää alkaa kuntoilemaan! Etenkin kun olen lähdössä kuukauden päästä vaeltamaan Espanjaan. Hih, tästä en olekaan vielä kertonut! Saa nauraa. Ja sääliä. Tulen ehkä kuolemaan sille reissulle...

Jos teen julkisen lupauksen, että päivitän blogia taas tämän viikon keskiviikkona 25.3., en voi olla sitä tekemättä. Saatte muutoin tulla ja heitellä pikkukivillä. Ciao, a presto!

Päivät kuluu

2009-03-09T15:20:00.003+01:00

Ihan hirveää... tuntuu että päivät kuluu liian nopeasti! Kohta ollaan jo maaliskuun puolessa välissä! Ensimmäiset viikot tuntuivat täällä todella pitkille, nyt aika menee liian nopeasti. Arki ja rutiinit sen tekee, tarvitsee siis rikkoa kaava jotenkin.

Viime aikoina en ole ollut kauhean tyytyväinen itseeni. Olen ollut hieman laiska ja saamaton, en ole tehnyt niitä asioita joita haluaisin tehdä, vaan olen käyttänyt aikaani johonkin aivan turhaan. Energiaani on tosin vienyt pari viikkoa jatkunut flunssa. Tällä hetkellä on menossa vaihe, jossa yskin keuhkojani pihalle joka toinen minuutti. Olen kyllä juonut vajaan viikon aikana pullollisen paikallista yskänlääkettä, mutta todennut sen erittäin tehottomaksi.

Elämä on kuitenkin mukavaa ja ihan mallillaan. Kevätaurinko lämmittää ja linnut laulelee, ulkona tarkenee jo paikoin ilman takkia ja olen tainnut saada kasvoilleni hieman rusketustakin. Loppuviikosta saan hyvän ystävän kylään, tiedossa siis mukava viikko!

Hallittu kaaos

2009-02-24T14:23:00.002+01:00

Olen ollut kiireinen, pahoittelut että blogin päivitys on jäänyt hieman toissijaiseksi toiminnaksi. Olen kestittänyt suomalaisia ystäviäni, kiertänyt Rooman nähtävyyksiä ties kuinka monennetta kertaa, käynyt paljon ulkona, tehnyt töitä aina jossain välissä (yleensä huippu aikaisin aamulla tai todella myöhään illalla), opiskellut italiaa, yrittänyt lukea ja kirjoittaa. Sovitan aikatauluja ja tekemisiäni yhteen, luovin ja suunnittelen. On ihanaa kun on paljon tekemistä, mutta nyt on sellainen olo että melkein pitäisi paeta kaupungista hetkeksi. Tosin mielummin näin että on paljon tekemistä kuin että ei olisi mitään tekemistä!

Suomalainen ystäväni oli täällä kylässä viikonloppuna. Hän kauhisteli Rooman liikennettä. Kieltämättä liikenne täällä on aivan järkyttävä, mutta nyt koen olevani jo tottunut siihen siinä määrin, että en enää jaksa kovin paljoa kauhistella. Kuljen sujuvasti, osaan pälyillä jatkuvasti ympärilleni, osaan varoa, väistää, pysähdellä, kiertää. Suurinta huviani on seisoa bussipysäkillä ja katsella liikennettä. Silloin saatan hihitellä ääneen, koska liikenteessä tapahtuu niin kummallisia asioita. Joku yrittää väkisin peruuttaa tienvierestä liikenteen sekaan, toinen näppää hätävilkut päälle ja jättää auton parkkiin keskelle katua (KESKELLE katua) ja alkaa purkamaan takakontista tavaraa (edelleen siis siihen keskelle katua). Ambulanssi selviytyy ruuhkasta laittamalla vilkut ja pillin päälle ja motoristit ja skootteristit puikahtelevat kuka mistäkin suunnasta ohi autojonojen. Kummallista kyllä, koko tämä sekamelska näyttää toimivan sujuvasti ja kaikki on mahdollista. Jopa se liikenteen sekaan peruuttava tyyppi onnistui. Kaikkein hauskimpia ovat kuitenkin ne pukumiehet, jotka ajavat skootterilla salkku kädessä, kravatti kainalossa ja selkä suorana. Siinä näyssä on jotakin hirvittävän koomista.

Tällä hetkellä elämäni on siis melko lailla verrattavissa Rooman liikenteeseen. Se on hallittu kaaos. Mutta se on hyvä, että se on hallittua.

PS. Pakko kertoa, sain eilen italian testissä yhtä vaille täydet pisteet. Jes!

Ruoka

2009-02-15T21:06:00.002+01:00

Italialainen keittiö on yksi herkullisimmista mitä tiedän. Valitettavaa mutta totta, tähän asti kokeiluni ovat olleet melko yksipuolisia ja rajoittuneita, mutta olen luvannut itselleni että kokeilen joka kerta jotakin uutta ulkona syödessä. Myös kotikeittiössä olen kokeilija, vaikka tunnustankin että olen kamala kokki. Mutta yritän parhaani! Ostin kokkikirjan, jossa on italialaisia reseptejä. Toistaiseksi olen testannut vain pestopastaa. Ensi viikolla kokeilen tehdä jotain lihasta, punaisesta lihasta. Kanasta olen onnistunut (vahingossa...) tekemään ihan maistuvaa ruokaa. Ehkäpä minusta vielä joku päivä kehkeytyy ihan kelpo italialaisen keittiön kokki!

Ruoka ja ruokailuajat ovat täällä kovin erilaisia kuin mitä Suomessa on tottunut. Lounas syödään 1-2 aikaan, illallinen 8-9 aikaan illalla. Kyllä siinä on suomivatsa välillä joutunut koetukselle, kun on odottanut iltaruokaa tuonne kahdeksaankin asti. Olen siis muuttanut ruokailuaikani italialaiseen tyyliin, vaikka jos olen kotona niin eihän minua kukaan estä syömästä silloin kun haluan. Mutta jotenkin koen että on hauskempaa elää maassa maan tavalla ja tehdä niin kuin täällä kuuluu tehdä. Eli siis syön hiukan myöhemmin kuin mihin olen tottunut. Ja nyt olen tottunut tähän tapaan.

Saas nähdä milloin voin sanoa olevani tottunut syömään mereneläviä tai roomalaisen keittiön herkkuja, sisäelimiä. Sitä päivää odotellessa...

Olen hengissä

2009-02-05T22:35:00.003+01:00

Hei olen hengissä, vaikka viikkoon ei ole kuulunutkaan mitään (toisin kun kämppikseni, joka tekee pientä kuolemaa kovassa flunssassa)! Mutta minun osaltani ei siis mitään huolta. Tammikuu vaihtui helmikuuksi, ja tänne muutostani tuli kuluneeksi kuukausi. Nyt siis elän jo viidettä viikkoa täällä ikuisessa kaupungissa.

Italiaa olen opiskellut nyt kolme viikkoa ja olen oikeasti sitä mieltä, että kurssi on erittäin tehokas. Sanavarasto on karttunut kummasti. Kielioppi on tosin ollut tuttua ja helppoa tähän asti, mutta kertaus ei ole tehnyt yhtään pahaa. Asioin uskollisesti ja rohkeasti italiaksi minne sitten menenkin ja oli se sitten miten vaikeaa tahansa. Ei sitä muuten opi! Mutta kyllä sitä sai taas yksi päivä tuntea itsensä idiootiksi, kun ei vaan tajunnut nopeasta puheesta yhtään mitään. Mutta en vaihtanut englantiin, takosin vaan italian sanoja tiskille ja sain asiani hoidettua.

Mitään suurempaa ongelmaa ei ole ilmennyt, onneksi! Mitä nyt mieleeni tulee, niin yksi päivä jouduin tappelemaan ostamani maustepurkin kanssa. En sitten vain yksinkertaisesti ymmärtänyt kuinka se tulee avata. Otin siis sanakirjan ja sen kanssa kävin ohjeita läpi. Tosin tuo avuttomuus ei johtunut pelkästään kielitaidon puutteesta vaan myös siitä, että olen onneton avamaan asioita (ihan mitä tahansa, ovia, purkkeja, laatikoita, muovipusseja, paketteja...). Mutta siis sain kuitenkin maustepurkin auki, tosin loppujen lopuksi en ehkä kuitenkaan ihan niin kuin se olisi ollut tarkoitus avata...

Kielenkääntöä ja aurinkokylpy

2009-01-29T16:32:00.003+01:00

Olen huomannut itsessäni mielenkiintoisen asian. Olen alkanut ajattelemaan italiaksi! Viime yönä yllätin itseni näkemällä jopa unta italiaksi. Tosin kielitaitoni ei riitä vielä kovin monimutkaisten ajatusten pohtimiseen tai unien näkemiseen, mutta silti. Enkä nyt tarkoita, että ajatusteni kieli olisi kokonaan vaihtunut, ei suinkaan. Ajatuksistani on vain tullut melkoinen kielien sekamelska; suomea, italiaa ja englantia.

Tänään on ollut aivan valtavan ihana päivä. Työkiireistä huolimatta varastin itselleni hetkisen ja kävin kävelyllä Villa Borghesessa. Puisto on suunniteltu 1600-luvun alussa, paavi Paavali V:n veljenpojalle, kardinaali Scipione Borgheselle. Puistoalue on valtava. En kiertänyt kuin hyvin pienen lenkin ja päätin, että seuraavana aurinkoisena lauantai- tai sunnuntaipäivänä otan kirjan ja eväät mukaan ja menen sinne viettämään aikaa. Nurmi vihersi, joillain paikoilla kukki pieniä päivänkakkaroita ja lemmikintapaisia sinisiä kukkia. Ihmiset olivat liikkeellä koirineen ja lapsineen, jotkut kuntoilivat ja juoksivat kumpuilevassa maastossa. Aurinko lämmitti niin, että melkein otin takin pois. Muutamat hurjat olivat T-paitasillaan. Päivässä oli hippusen verran kevättä.

Hölmöyksiä

2009-01-23T23:40:00.000+01:00

Välillä täällä tuntee itsensä täydeksi hölmöksi. Minun tarvitsi käydä lähikaupassani kahden viikon ajan, ennen kuin tajusin missä on muovipussit hedelmille ja kasviksille. Ja vaikka joka kauppareissulla kurkin kylmäaltaaseen ja -hyllyyn, en vieläkään osaa nimetä tai tunnistaa kaikkia tuotteita mitä sieltä löytyy. Eilen kaupassa ollessani lisäksi tervehdin sisään tullutta asiakasta, koska luulin hänen kuuluvan kaupan henkilökuntaan. Huomasin vasta tällä viikolla, mistä tietää että bussi on pysähtymässä seuraavalle pysäkille, tai mistä ovesta bussiin noustaan sisään ja mistä mennään ulos. Kaasuhellan sielunelämää voin tuskin koskaan täysin ymmärtää, ja en välttämättä vieläkään saa kinkkistä, vanhalukkoista ulko-oveamme ensiyrittämällä auki, vaikka olen kääntänyt avainta siinä jo lukuisia kertoja. Kahvilassa käyntikään ei ole niin yksinkertaista. En aina tiedä kenelle maksan ostokset ja mistä saan maksamani ostokset.

Tämä kaikki saattaa kuulostaa erittäin hullulta, ja sitähän se onkin! Mutta täällä en elä rutiineissa, joudun (saan?) joka päivä ajatella mitä teen ja miten teen. En elä ajattelematta mitä ympäristössä tapahtuu. En tiedä miten mikäkin asia toimii, en osaa sanoa mikä on tapana ja mikä ei. Vielä. Ja olen siitä erittäin onnellinen. Hölmönä olo on vapauttava tunne!

Italian opiskelua

2009-01-19T22:16:00.002+01:00

Olin tänään ensimmäisellä italiantunnilla. Kurssi kestää kymmenen viikkoa ja tunteja on kolmena iltana viikossa. Luulisi siinä jotakin oppivan, varsinkin kun opetus on näköjään kokonaan italiaksi. Opettaja ainakin vaikuttaa pätevältä ja mukavalta, puhui niin hitaasti ja selkeästi että sitä ei vaan voinut olla ymmärtämättä. Meitä oppilaita on neljä; intialainen mies, joka on muuttanut Roomaan kaksi viikkoa sitten ja joka työskentelee pappina Vatikaanissa, puolalainen nainen joka on asunut täällä kuukauden ja on tällä hetkellä työtön sekä englantilainen mies, joka on asunut Roomassa neljä kuukautta ja opettaa fysiikkaa. Ja minä, joka olen asunut täällä kaksi viikkoa ja teen etätöitä Suomeen. Melkoisen sekalaista sakkia, mutta porukka vaikuttaa oikein kivalle! Oli hienoa huomata, miten sitä jo osaakin yllättävän paljon sanoja ja kielioppia. Nyt pitää siis vain rohkeasti alkaa käyttämään italiaa ja luopua englannista, kyllä se kieli siitä taipuu!

Palasia kaupungista

2009-01-14T19:27:00.003+01:00

Kokeilin uutta kävelytyyliä, ja se todella kannatti. Kävelin hitaasti, katselin ympärilleni, en ohittanut ihmisiä silloin kun olisin halunnut, vaan silloin kun pystyin (tai olin ohittamatta kokonaan), kehtasin jopa pysähdellä! Havaitsin asioita tällä tavalla kävellen ihan toisella tapaa.

Kävelyni tein eilen, iltapäivällä töiden jälkeen, kuten tavakseni on tullut. Ensiksi kävin Pantheonin lähellä olevassa kahvilassa, jossa saa opaskirjan mukaan Rooman parasta espressoa. Tätä en tiennyt aikaisemmin, ihmekös kahvi maistuikin niin hyvälle! On vain harmillista, että olen aina ollut niin myöhään liikenteessä. Haluaisin kovasti juoda cappuccinoa, mutta se ei ole suotavaa aamupäivän jälkeen. Noudatan kuuliaisesti tätä ihmeellistä sääntöä, ja ryystän siis iltapäiväkahviksi sen pienen kupposen vahvaa espressoa. Hyvää sekin on!

Kahvin jälkeen jatkoin kävelyäni rauhassa Piazza della Rotondan ympäristössä. Näin paloautossa tupakkaa polttavia palomiehiä, eksyksissä olevan perheen, pienen pizzerian jossa leipuri pyöritteli taikinapalloja ilmiselvällä rakkaudella, kauniita antiikkikoruja ja aivan valloittavan ihanan kirjakaupan. Kävin kaupassa sisällä, siellä oli aivan uskomaton tunnelma! Kenkäni kopisivat kivilattiaa vasten hiljaisella soivan jazzin tahtiin, tiskin takana oleva kaljupäinen mies huikkasi ciao, ja jatkoi kirjansa lukemista. Kuljin pienen kaupan hyllyjen välissä, otin kirjan sieltä, toisen täältä. Selailin, ihastelin, katselin kansia, haistelin tuoksuja. Ihastuin paikkaan suunnattomasti. Ja mikä parasta, kirjat olivat englanninkielisiä. Mukaani ei tosin tällä kertaa tarttunut yhtään kirjaa, mutta palaan sinne aivan varmasti vielä joku päivä.

Hiljaa ja rauhassa kävellen löysin siis oikean aarteen.

Mahatauti

2009-01-12T21:32:00.002+01:00

Aivan yllättäen, muutama tunti sitten tuli kova mahakipu ja sen jälkeen sitä onkin vierailtu vessassa useampaan kertaan. Mikään ei pysy sisällä, lämmin tee auttoi hetkiseksi ennen kuin sekin löysi tiensä vessanpönttöön. Uh huh, eipä ole kivaa sairastaa.

Mietin voisiko tämä olla jonkinlainen stressireaktio, onhan viime viikko ollut elämässäni ihan jotain muuta kuin mihin olen tottunut. Tai sitten tämä on vain rehellinen italialainen mahatautipöpö. Yök.

Kävelemisen taidosta

2009-01-12T08:06:00.003+01:00

Mietin pitkään miten kirjoittaisin tästä aiheesta. Kirjoittaisinko valituksen kaduilla törttöilevistä ihmisistä, jotka eivät osaa kävellä, ja jotka pysähtelevät jatkuvasti ihmettelemään kaikkea. Ihmisistä, jotka kävelevät koko perheen ja suvun voimin käsikkäin vallaten koko kadun leveyden niin, että ohittaminen on lähes mahdotonta. Vai kirjoittaisinko aiheesta positiivisesti ja niin, että yrittäisin ymmärtää tätä italialaisten ja roomalaisten kadulla liikkumiskulttuuria. Valitsin tämän jälkimmäisen tavan.

Olen monet kerrat kaduilla kävellessäni todennut, että italialaiset eivät osaa kävellä. He eivät tiedä oikeanpuoleisesta liikenteestä mitään, he eivät ajattele kanssakulkijoita, he eivät häpeile pysähtyä kesken matkan ja vaihtaa kuulumisia täpötäydellä kadulla tukkien näin kaikkien muiden tien. Vaihdoin ajatuksia tästä aiheesta erään toisen suomalaisen kanssa, ja hän oli samaa mieltä. Sen sijaan, että nyt purnaisin aiheesta enempää tai laskettelisin pienten ärräpäiden sarjan, totean että tuo kävelytyyli on oppimisen arvoinen. Siinä tulee esille yksi italialaisen kulttuurin ominaisuuksista; asiat tehdään hitaasti ja nautiskellen, ilman mitään kiirettä. Kadulla eletään, ei vain kävellä. Siellä tehdään ostokset illallista varten, syödään pizzaa, vaihdetaan ajatuksia edellisillan tv-ohjelmista, tutustutaan uusiin ihmisiin, katsellaan näyteikkunoita ja muita ihmisiä. Sen sijaan, että minä viilettäisin paikasta toiseen nopeasti ja vain päämäärä mielessäni, aion jatkossa opetella uuden kävelytyylin. Kävelen kuten italialaiset, hitaasti, nautiskellen ja pitäen itse matkaa tärkeämpänä kuin päämäärää. Ehkäpä italialaiset siis juuri osaavatkin kävellä.

Viikonloppuna tapahtunutta

2009-01-11T20:45:00.002+01:00

Viikonloppu hurahti ohi nopeasti. Kävin kaupungilla, opiskelin katuja ja piazzoja, otin selvää kielikurssista, kävin syömässä ehkä maailman parasta pizzaa, tapasin suomalaisia, kävin tanssimassa, siivosin, tein vähän töitä.. Ja tänään olen yrittänyt etsiä netistä hyviä toimivia nettitv-kanavia. Löysinkin muutaman, katsoin historiadokumentin ja nyt seuraan ohjelmaa ufoista ja humanoideista. Sopivan aivotonta puuhaa sunnuntai-iltaan.

Huomenna on aikainen herätys, teen aamupäivän töitä ja toivon, että ehtisin iltapäivällä kaupungille ostoksille. Ulkona käydessäni olen todennut, että vaatekaappini kaipaa todella uudistamista. Ja sitä paitsi jätin suurimman osan vaatteistani Suomeen. Että kyllä niitä syitä aina löytyy, että voi ostaa itselleen vaatteita, laukkuja ja kenkiä!

Hiljentyminen

2009-01-08T19:46:00.002+01:00

Kävin tänään työpäivän päätteeksi Santa Maria Maggioren kirkossa. En tiedä mikä minut sinne vei, tuli vain sellainen olo, että haluan paeta kaupungin hälyä hiljaiseen paikkaan. Istuin siellä muiden joukossa hetken, annoin ajatusten tulla ja mennä. Tunsin oloni hyväksi ja turvalliseksi.

Eräs mies meni ripittäytymään. Hänellä oli urheilukassi mukana.

Tummiin pukeutunut nainen polvistui alttarin ääressä, suuteli maata ja teki ristinmerkkejä.

Vanha nainen vapisi pienellä sivupenkillä, tuijotti kiihkeästi edessä olevaa pientä alttaria.

Viimeisellä penkkirivillä nukkui kulkuri.

Pitkiä käytäviä vaelteli aasialainen munkki.

Kaikki niin erilaisia, kaikki niin samalaisia.

Koti-ikävää

2009-01-07T19:23:00.002+01:00

Juuri kun pääsin tänään kehuskelemasta Suomeen, että ei ole koti-ikävä, niin eikö peijakas nyt ala vähän kurkkua kuristamaan ja silmänurkka kostumaan. Oloa ei paranna se, että ulkona sataa eikä oikein viitsi lähteä kaupungillekaan, vaan on nökötettävä täällä kotona. Mieli ei olisi niin kurja ihmisten keskellä.

Nyt on siis aika palata tuohon aamuiseen listaani. Ja itkeä sitten vaikka vähän, jos se olo siitä helpottuisi.

Sielu siis todellakin matkustaa aina hieman ruumista jäljessä.

Syitä ja seurauksia

2009-01-07T07:49:00.003+01:00

Lista syistä, joiden takia olen (ja toistaiseksi pysyn) täällä: Kielitaidon karttuminen (italia, englanti), uuden kulttuurin oppiminen ja ymmärtäminen, kokemukset ja elämykset, unelman eläminen, Rooman historiaan ja taiteisiin tutustuminen, aurinko ja lämpö (keväällä, kesällä), asioiden tarkastelutavan avartuminen, elämän punaisen langan löytyminen.

(Palaan tähän listaan aina niinä päivinä, jolloin koen koti-ikävää ja ihmettelen mitä teen täällä.)

Ensimmäinen arkipäivä

2009-01-05T11:37:00.003+01:00

Nukuin yöni huonosti. Sen siitä saa, kun lorvailee sunnuntaiaamuna sängyssä pitkään ja torkkuu vielä iltapäivästä. Tällä keinolla estetään unen tulo sunnuntai-iltana takuuvarmasti. Juuri kun olin vaipumassa uneen, kuului mieletöntä huutoa, nopeaa puhetta ja kovia askelia. Äänessä taisi olla koko perhe, pientä poikaa myöten. Tottahan toki sitä sopii huutaa yhden aikaan yöllä niin paljon kuin haluaa. Rappukäytävässä. Toisaalta ei sen taida olla väliksi missä täällä talossa mekkaloi, äänet kuuluvat todella selkeästi joka paikasta. Ääniä on mukava kuunnella, ne kertovat että ympärillä on elämää ja ihmisiä. Yöllä saisivat kyllä olla hiljaa.

Tänään on ensimmäinen työpäiväni. Teen töitä suomalaiselle yritykselle täältä Roomasta käsin. Otin aamulla ensimmäistä kertaa yhteyttä toimistolle ja hyvin näytti yhteys toimivan. Mainiota! Tänään taitaa olla vielä aika rauhallinen päivä, loppuviikosta paneudun töihin paremmin. Kohta lähden ostamaan lounasta, en ole vielä päättänyt käynkö lähimmässä kahvilassa vai kävelenkö kaupalle asti, ja tulen tänne kotiin kokkailemaan. Ehkä saatan laittaa ruokaa kotona ja tehdä sen jälkeen lähiympäristöön pienen kävelylenkin. Aurinko paistaa ja ilma näyttää lämpöiselle.

Sunnuntai

2009-01-04T18:39:00.003+01:00

Kaikki ne jännityksen aiheet mitä minulla oli ennen lähtöä, ovat osoittautuneet aivan turhiksi. Kämppis on todella mukava (lähdemme tänään yhdessä ulos), koti-ikävä ei vaivaa (ainakaan vielä) ja italian kieli sujuu.. no, sujuu riittävästi sen vähän mitä olen sitä käyttänyt.

Tänään koin mitä on oikea tungos. Matkustin metrolla iltapäivällä ja niin oli päättänyt tehdä aika moni muukin. Metrovaunussa ei tarvinnut pitää mistään kiinni, sitä pysyi pystyssä mainiosti muihin ihmisiin tukeutuen. Erotuin melko hyvin sieltä tummien hiusten massasta. Suuntasin matkani Colosseumille, joka näytti valtavan kauniilta kirkkaassa auringonpaisteessa. Kävin myös tunnelmoimassa Terminillä, Rooman rautatieasemalla. Tuntui oudolta istua siellä, juoda kahvia ja katsella ihmisiä jotka ovat tulossa ja lähdössä, kuka minnekin. Ja minä saisin jäädä tänne. Se tuntui mukavalle.

Lauantai

2009-01-03T17:18:00.004+01:00

Nukuin niin pitkään kuin unta riitti, ja riittihän sitä. Nukuin ensimmäisen yöni levollisesti ja makoisasti. Nousin ylös kymmenen aikaan ja kävin napsauttamassa kylpyhuoneesta lämpöisen veden päälle. Ja sitten odottelin vielä tunnin, että vesi lämpiää. Lueskelin kirjaa ja söin makeaa marjajugurttia huopaan kääriytyneenä (en ymmärrä miksi lämmintä vettä ei voi tulla aina, että pitää erikseen painaa nappia ja odotella vähintään tunti!). Suihkun jälkeen olin valmis kohtaamaan kaupungin.

Poikkesin matkalla metrolle lähikahvilassa siemaisemassa kupposen espressoa. Kaupat olivat täynnä ihmisiä, alennusmyynnit ovat juuri menossa. Löysin ihania vaatteita ja hullaannuinkin jo tuhlaamaan rahojani muutamaan paitaan. Kävelin Piazza di Spagnalle, josta jatkoin matkaa Via Condottia pitkin. Selkääni pitkin meni kylmiä väreitä, kun näin kaikki Cuccin, Armanin ja Luis Vuittonin liikkeet.

Ihmiset ovat todella tyylikkään näköisiä. Tosin eräs asia minua huvittaa näiden pukeutumisessa. Tosi moni käyttää aurinkolaseja, vaikka taivas on pilvessä, aurinkoa ei näy ja on hämärää! Kaiketi kyseessä on jokin tyyliseikka, jota en vielä ymmärrä. Odotellaan siis sitä päivää, kun minäkään en lähde minnekään ilman aurinkolaseja nenälläni.

Kävin nopeasti myös Vatikaanin aukiolla. Vatikaanin ympärillä on pieniä kojuja ja kioskeja, missä myydään ruokaa ja juomista. Olin täällä viimeksi kesällä ja muistan mistä kojusta ostin pizzapalasen ja limsan. Tunnistin kioskin ja jopa sen myyjän. Minun tuli hyvä mieli. Tunnistin yhden ihmisen kasvot miljoonakaupungissa, tunsin oloni turvalliseksi.

Tämä on nyt minun kotikaupunkini!

Kotona Roomassa

2009-01-02T11:54:00.003+01:00

Täällä ollaan! Istun uudessa kodissani, omassa huoneessa ja ihmettelen missä olen ja mitä tapahtuu seuraavaksi.

Matka tänne oli värikäs. Olin Helsinki-Vantaan kentällä aavistuksen verran liian myöhään (en ehtinyt juoda siellä haaveilemaani kahvikupposta), jouduin maksamaan ylikiloista (niin paljon että en edes kehtaa kertoa), juoksin suoraan turvatarkastuksesta portille, olin viimeisten joukossa menossa koneeseen ja tulin asunnolleni ilmeisesti pimeällä taksilla. Mutta yhtäkaikki, olen turvallisesti perillä.

Täällä on minulle aivan kesäkeli, hytisin aamulla Suomen pakkasessa, täällä hikoilen reilusti plusasteiden puolella. Mutta en valita!

Nyt taidan lähteä etsimään lähintä kauppaa, jännityksestä huolimatta nälkä kurnii vatsaa. Tästä tämä seikkailu alkaa!

Tuumaustauko

2008-12-30T07:27:00.002+01:00

Kaiken tämän jännittämisen, hermoilun ja pakkaamisen keskellä pysähdyn ja hengitän syvään. Eihän minulla ole mitään hätää! Ja hyvänen aika, minä muutan aurinkoiseen (hmm, tällä hetkellä sateiseen) Italiaan! Jospa nyt vaan uskoisin kaikkia ystäviäni ja tuttuja, jotka hokevat että olo tokenee kun pääsen perille ja asetun aloilleni. Hermoilen (ja yritän olla hermoilematta) kuitenkin vielä muutaman päivän.

Jännityksen aihe nro 3

2008-12-29T09:49:00.000+01:00

Koti-ikävä. Poden koti-ikävää jo nyt, vaikka en ole vielä edes lähtenyt kotoa. Tiedän, että ensi viikonloppuna tulen vollottomaan niin paljon, että ei mitään järkeä. Mutta se menee varmasti ohi.

Mihinkähän minä olen itseni oikein laittanut?

Jännityksen aihe nro 2

2008-12-27T11:24:00.002+01:00

Kieli. Osaan italiaa sen verran, että selviän (omasta mielestäni) yksinkertaisista tilanteista ja saatan ymmärtää joitakin keskusteluja, jos ei muuta niin ainakin keskustelun aiheen. Tarkoitukseni on välttää mahdollisimman paljon englannin puhumista ja tulla toimeen italialla - oli puheeni sitten miten tönkköä tahansa. Kauhulla kuitenkin jo ajattelen niitä tilanteita, jolloin olen ihan ulapalla siitä mistä puhutaan ja mitä pitäisi vastata. Tulen tuntemaan oloni niin typeräksi ja avuttomaksi. Mutta taas kerran, jos haluaisin tuntea oloni turvalliseksi ja normaaliksi, jäisin Suomeen. Yksi matkani tarkoituksista onkin tuo, että opin kokonaan uuden kielen ja tulen toimeen sillä. Odotan sitä päivää, kun totean että ymmärrän italiaa hyvin ja pystyn keskustelemaan, esittämään tunteeni ja asiani sujuvasti. Ja vaikka hieman pelkäänkin pärjäämistäni italian kielellä, uskon tuon "ymmärryksen päivän" koittavan hyvinkin pian.

Jännityksen aihe nro 1

2008-12-25T20:33:00.003+01:00

Kämppäkaveri ja kämppä. Tiedän tasan sen, että tulen muuttamaan kaksioon jossa minulla on oma huone, ja että tuleva kämppäkaverini on 22-vuotias amerikkalaistyttö, joka on muuttanut muutama kuukausi sitten Roomaan opettamaan englantia. Siinä lähes kaikki informaatio tällä hetkellä. Uskoisin kuitenkin, että tulemme hyvin toimeen (ja kuinka hyvin sitä tarvitsee kämppiksen kanssa tulla toimeen, ei kai meistä mitään parhaita ystäviä tarvitse tulla?) ja jos ei, niin voin aina lähteä menemään. Minullahan kun ei ole asuntoon mitään virallista vuokrasopimusta, joka sitoisi asumaan asunnossa kuukausia, vaan vuokraus hoidetaan rehdisti aitoitalialaiseen tapaan ilman sopimuksia ja sitoumuksia, maksu käteisellä suoraan vuokraisännälle. Tätähän on moni jo kauhistellut, mutta kummakseni olen huomannut pitäväni kyseistä käytäntöä kovinkin normaalina. Ehkäpä ajatukseni ovat alitajuisesti jo kytkeytyneet "italiatasolle". Asiat kun eivät todellakaan tule menemään seuraavan puolen vuoden aikana sillä tavalla, mihin Suomessa on tottunut. Mutta ei ole tarkoituskaan. Jos haluaisin asioiden olevan ennallaan, jäisin tänne räntäsateeseen. Vaan kun en jää.

Matkalaukku

2008-12-22T19:52:00.003+01:00

Ostin viikonloppuna ison matkalaukun, johon nyt tulisi mahduttaa omaisuuteni. Tai no, ainakin melkein koko omaisuuteni. Matkalaukun lisäksi otan mukaan myös rinkan. Toisaalta, onkohan se liioittelua?

Uskomattoman vaikeaa saada karsittua tavaroista mukaan pelkästään tarpeellinen. Jotenkin on olo, että mistään ei millään haluaisi luopua eikä mitään haluaisi jättää pois kyydistä. Kyse ei niinkään ole siitä tarvitsenko jotakin tavaraa tai vaatetta, vaan siitä mitä kaikkia tunteita kyseiseen tavaraan tai vaatteeseen liittyy. Taidan nyt kerätä tuttujen asioiden avulla itseni ympärille turvallisuutta.

Ja kuitenkin olen Roomaan saapuessani ihan yhtä paniikissa menen sinne sitten tyhjän matkalaukun kanssa tai kaikki vanhat riepuni mukaan pakattuina. Mutta se on se paniikin tunne, joka minun tulee vain ottaa vastaan sellaisena kuin se tulee.

Ilmoitus

2008-12-17T19:05:00.000+01:00

Muutan kahden viikon kuluttua Italiaan. Tunteet tähän muuttoon (ja muutokseen) liittyen ovat vaihdelleet ilosta ahdistukseen ja kärsimättömästä odotuksesta valmiuteen perua kaikki. Tällä hetkellä mieli on yllättävän rauhallinen. Tarkoitukseni on asustella Roomassa puoli vuotta ja palata kesällä takaisin Suomeen.