tiistai 24. helmikuuta 2009

Hallittu kaaos

Olen ollut kiireinen, pahoittelut että blogin päivitys on jäänyt hieman toissijaiseksi toiminnaksi. Olen kestittänyt suomalaisia ystäviäni, kiertänyt Rooman nähtävyyksiä ties kuinka monennetta kertaa, käynyt paljon ulkona, tehnyt töitä aina jossain välissä (yleensä huippu aikaisin aamulla tai todella myöhään illalla), opiskellut italiaa, yrittänyt lukea ja kirjoittaa. Sovitan aikatauluja ja tekemisiäni yhteen, luovin ja suunnittelen. On ihanaa kun on paljon tekemistä, mutta nyt on sellainen olo että melkein pitäisi paeta kaupungista hetkeksi. Tosin mielummin näin että on paljon tekemistä kuin että ei olisi mitään tekemistä!

Suomalainen ystäväni oli täällä kylässä viikonloppuna. Hän kauhisteli Rooman liikennettä. Kieltämättä liikenne täällä on aivan järkyttävä, mutta nyt koen olevani jo tottunut siihen siinä määrin, että en enää jaksa kovin paljoa kauhistella. Kuljen sujuvasti, osaan pälyillä jatkuvasti ympärilleni, osaan varoa, väistää, pysähdellä, kiertää. Suurinta huviani on seisoa bussipysäkillä ja katsella liikennettä. Silloin saatan hihitellä ääneen, koska liikenteessä tapahtuu niin kummallisia asioita. Joku yrittää väkisin peruuttaa tienvierestä liikenteen sekaan, toinen näppää hätävilkut päälle ja jättää auton parkkiin keskelle katua (KESKELLE katua) ja alkaa purkamaan takakontista tavaraa (edelleen siis siihen keskelle katua). Ambulanssi selviytyy ruuhkasta laittamalla vilkut ja pillin päälle ja motoristit ja skootteristit puikahtelevat kuka mistäkin suunnasta ohi autojonojen. Kummallista kyllä, koko tämä sekamelska näyttää toimivan sujuvasti ja kaikki on mahdollista. Jopa se liikenteen sekaan peruuttava tyyppi onnistui. Kaikkein hauskimpia ovat kuitenkin ne pukumiehet, jotka ajavat skootterilla salkku kädessä, kravatti kainalossa ja selkä suorana. Siinä näyssä on jotakin hirvittävän koomista.

Tällä hetkellä elämäni on siis melko lailla verrattavissa Rooman liikenteeseen. Se on hallittu kaaos. Mutta se on hyvä, että se on hallittua.

PS. Pakko kertoa, sain eilen italian testissä yhtä vaille täydet pisteet. Jes!

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Ruoka

Italialainen keittiö on yksi herkullisimmista mitä tiedän. Valitettavaa mutta totta, tähän asti kokeiluni ovat olleet melko yksipuolisia ja rajoittuneita, mutta olen luvannut itselleni että kokeilen joka kerta jotakin uutta ulkona syödessä. Myös kotikeittiössä olen kokeilija, vaikka tunnustankin että olen kamala kokki. Mutta yritän parhaani! Ostin kokkikirjan, jossa on italialaisia reseptejä. Toistaiseksi olen testannut vain pestopastaa. Ensi viikolla kokeilen tehdä jotain lihasta, punaisesta lihasta. Kanasta olen onnistunut (vahingossa...) tekemään ihan maistuvaa ruokaa. Ehkäpä minusta vielä joku päivä kehkeytyy ihan kelpo italialaisen keittiön kokki!

Ruoka ja ruokailuajat ovat täällä kovin erilaisia kuin mitä Suomessa on tottunut. Lounas syödään 1-2 aikaan, illallinen 8-9 aikaan illalla. Kyllä siinä on suomivatsa välillä joutunut koetukselle, kun on odottanut iltaruokaa tuonne kahdeksaankin asti. Olen siis muuttanut ruokailuaikani italialaiseen tyyliin, vaikka jos olen kotona niin eihän minua kukaan estä syömästä silloin kun haluan. Mutta jotenkin koen että on hauskempaa elää maassa maan tavalla ja tehdä niin kuin täällä kuuluu tehdä. Eli siis syön hiukan myöhemmin kuin mihin olen tottunut. Ja nyt olen tottunut tähän tapaan.

Saas nähdä milloin voin sanoa olevani tottunut syömään mereneläviä tai roomalaisen keittiön herkkuja, sisäelimiä. Sitä päivää odotellessa...

torstai 5. helmikuuta 2009

Olen hengissä

Hei olen hengissä, vaikka viikkoon ei ole kuulunutkaan mitään (toisin kun kämppikseni, joka tekee pientä kuolemaa kovassa flunssassa)! Mutta minun osaltani ei siis mitään huolta. Tammikuu vaihtui helmikuuksi, ja tänne muutostani tuli kuluneeksi kuukausi. Nyt siis elän jo viidettä viikkoa täällä ikuisessa kaupungissa.

Italiaa olen opiskellut nyt kolme viikkoa ja olen oikeasti sitä mieltä, että kurssi on erittäin tehokas. Sanavarasto on karttunut kummasti. Kielioppi on tosin ollut tuttua ja helppoa tähän asti, mutta kertaus ei ole tehnyt yhtään pahaa. Asioin uskollisesti ja rohkeasti italiaksi minne sitten menenkin ja oli se sitten miten vaikeaa tahansa. Ei sitä muuten opi! Mutta kyllä sitä sai taas yksi päivä tuntea itsensä idiootiksi, kun ei vaan tajunnut nopeasta puheesta yhtään mitään. Mutta en vaihtanut englantiin, takosin vaan italian sanoja tiskille ja sain asiani hoidettua.

Mitään suurempaa ongelmaa ei ole ilmennyt, onneksi! Mitä nyt mieleeni tulee, niin yksi päivä jouduin tappelemaan ostamani maustepurkin kanssa. En sitten vain yksinkertaisesti ymmärtänyt kuinka se tulee avata. Otin siis sanakirjan ja sen kanssa kävin ohjeita läpi. Tosin tuo avuttomuus ei johtunut pelkästään kielitaidon puutteesta vaan myös siitä, että olen onneton avamaan asioita (ihan mitä tahansa, ovia, purkkeja, laatikoita, muovipusseja, paketteja...). Mutta siis sain kuitenkin maustepurkin auki, tosin loppujen lopuksi en ehkä kuitenkaan ihan niin kuin se olisi ollut tarkoitus avata...