Lenkkeillen uuteen elämään

Uusi elämä alkoi eilen! Sain vihdoin ja viimein itsestäni sen verran irti, että laitoin lenkkivaatteet päälle ja hölkkäilin lähiympäristössä tunnin verran. Ja mikä on vielä suurempi uutinen, heräsin tänä aamuna 6.45, nousin heti silmät aukaistuani ja lähdin lähellä olevaan puistoon kävelylle! Kuvitelkaa (on sentään maanantai)! Minä en usko vieläkään että oikeasti kiersin sitä pientä puistoaluetta ympäri puolisen tuntia, nauttien auringonnoususta. Ilma oli kirpsakan viileä, yökaste lepäili vielä nurmella. Kiersin puistoa muutamien juoksijoiden ja koiranulkoiluttajien sekä parin papparaisen kanssa. Se on sitten ihmeellistä, mitä pelkkä pieni kävely voi saada aikaan. Sain energiaa ja maanantai-aamu tuntui heti paljon paremmalle.

Viikonloppukin sujui mukavasti. Perjantaina olimme porukalla ulkona, rauhallinen ilta. Lauantaina lähdimme Rooman lähellä olevaan pieneen kylään sienifestivaaleille (festivaali -sana on ehkä hieman liian mahtipontinen, mutta en nyt keksi parempaakaan. Sitä paitsi sienifestivaalit kuulostaa aika hauskalta). En ihan tarkkaan tiedä enkä ymmärrä miksi kylässä järjestetään sienifestivaalit, mutta se on joka tapauksessa tapahtuma, johon ihmiset tuovat sieniä ja niistä valmistettuja ruokia. Matkalla haaveilimme kaikista ihanista sieniherkuista, olimme liikkeellä lounasaikaan ja vatsamme kaipasivat ruokaa. Perille päästyämme koimme pettymyksen. Aamuinen rankkasade oli karkoittanut niin sienien ja ruokien myyjät kuin asiakkaatkin. Emme siis saaneet sieniherkkuja, mutta täytimme vatsamme hyvillä kinkku-juustopiirakoilla ja tottakai, jäätelöllä.

Kävimme myös tutustumassa Rooman lähellä olevaan hylättyyn kylään. Kylä on vanha (en nyt osaa antaa mitään vuosilukua) ja taru kertoo, että se on hylätty koska paholaisen uskottiin asuvan kylässä. Nykyään kylä on saatananpalvojien kohtauspaikka. Kävelimme kylään pientä kärrytietä pitkin. Kärrytieltä poikkesi sivuun kapea kivinen polku, joka johdatti meidät puiden ja köynnösten keskellä täysin piilossa olevaan rauniokylään. Raunioissa oli nähtävissä erilaisia symboleja ja tekstejä, jotka kertoivat selkeästi mihin tarkoitukseen paikkaa käytetään. Kiviseiniin oli hakattu köysiä, näimme ruoskan jättämiä jälkiä, kynttilöitä, nuotioita. Vaikka oli valoinen iltapäivä, olimme silti hieman hermostuneita ja varuillamme. Joka tapauksessa, paikka oli mitä mielenkiintoisin ja ajatuksia herättävä. Kaikenlaisia ihmisiä sitä tähän maailmaan mahtuukin.

Lauantai-illan päätin modernin taiteen museoon, joka taasen herätti erittäin positiivisia ja inspiroivia ajatuksia. Rakastan museoissa käymistä! En ole täällä ollessani käynyt modernin taiteen museossa. Koin sen erittäin virkistävänä kokemuksena kaiken sen vanhan taiteen jälkeen, mitä Rooma on pullollaan.

Asiasta aivan toiseen, jos blogillani on Italiassa asuvia lukijoita, olisi kiva kuulla teistä! Ja mikäli mahdollista, voisin joku päivä matkustaa luoksenne kylään. Nyt on sellainen fiilis, että voisin pakata laukkuni, hypätä junaan ja suunnata viikonlopuksi seikkailuretkelle jonnekin. Sitä liiaksi taas jumittuu tänne Roomaan, kun tässä on koko Italia avoinna ja tutustumista vailla!