keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Hienosäätöä

Uusi asunto on kerrassaan hyvä, lukuunottamatta pikkiriikkisiä ongelmia, joita olemme kohdanneet tässä parin viikon aikana. Ensinnäkin olimme ilman kaasua muutaman päivän. Meillä oli aluksi hieno uusi jääkaappi, joka osoittautui käyttökelvottomaksi. Vuokraisäntäpariskunta toi uuden, joka sekin ilmeni rikkinäiseksi. Nyt meillä on kokeilussa kolmas versio, toivotaan että siellä säilyy maidot ja voit pilaantumatta. Toimivasta pyykinpesukoneesta olemme unelmoineet kaksi viikkoa, siihen pitää vieläkin vaihtaa osia jotta se toimisi ilman että kaikki vesi valuu pitkin lattioita. Parvekkeen ovi hajosi kun laitoimme sitä kiinni, uusi tuli tilalle parin päivän päästä (onneksi ei ole talvi ja kylmä!). Myös kylpyhuoneen ikkuna hajosi ja nyt tämä uusi on sellaista mallia, joka pitää laittaa kiinni tietyllä erikoistaktiikalla. Suihkun pään olemme uusineet kolme kertaa. Nettiä saamme odotella vielä ainakin kaksi viikkoa. Korostan sanaa ainakin. Lisäksi kylpyhuoneen hanan joutuu vääntämään pyyhkeen avulla kiinni, jotta se ei tiputtaisi vettä. Vuokraemännän mukaan siinä ei tosin ole mitään ihmeellistä.

Olemme vaivanneet vuokraisäntäpariskuntaa nyt lähes joka päivä. Toissa päivänä marssimme heidän luokseen (he siis asuvat samassa rakennuksessa, mikä on näiden ongelmien selvittämisen kannalta erittäin käytännöllistä), ja kun mies avasi oven hänen kasvoiltaan oli selvästi luettavissa "voi ei, mitä nyt taas". Tosin he ovat olleet eriystävällisiä ja tehneet parhaansa asioiden korjaamiseksi, mutta silti mikään ei ole tullut ensimmäisellä kerralla kuntoon. Perheen pieni tytär toi meille taas tässä yksi päivä herkkukorin. Ehkä he haluavat jollakin tavalla hyvittää kaikkea tätä vaivaa, mitä meille on koitunut asioiden toimimattomuudesta.

No mutta, jollakin tasolla tämä kaikki ei yllätä minua lainkaan. Asummehan Italiassa.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosiaan niin Italialta :). Tsemppiä sinne, itse olen muuttamassa uuteen asuntoon marraskuussa ja vuokranantaja asuu samassa talossa. Toivottavasti ei silti tarvitse käydä kylässä joka päivä! :D

    VastaaPoista
  2. kuulostaa hauskan italialaiselta, näin kun ei itse joudu asumaan arkea siellä..

    VastaaPoista