Kirjastossa

Tänään keksin töiden jälkeen, että nyt lähden kirjastoon. Olen suunnitellut tätä tempausta jo useamman kuukauden, ja nyt äkillisen mutta toivottavasti hyvin tilapäisen rahapulan innoittamana ajattelin vihdoinkin toteuttaa tämän retken (yleensä kun ostan kirjani, en esimerkiksi pysty ohittamaan Feltrinelli -kirjakauppaa ettenkö mene sisälle ja kävele ulos jonkin opuksen kanssa).

Ensinnäkin kun saavuin oikeaan osoitteeseen, en tajunnut missä kirjasto on. En siis vain huomannut sitä hillittömän kokoista lasimöhköä, pyörin kadulla pitkiinsä ja kun lopulta äkkäsin mihin minun pitää mennä, väläytin touhujani seuranneelle partasuiselle miehelle leveän hymyn. Mies katsoi minua vieläkin pidempään ja omituisemmin, jos se suinkin vain oli mahdollista.

Sisälle lasikuutioon päästyäni marssin ensimmäiselle vastaantulleelle tiskille, josta ystävällisesti opastivat minut täyttämään kaavakkeen kirjastokorttia varten. Vein täytetyn kaavakkeen toiselle tiskille, jonka takana istuva täti istutti minut tuoliin ja nappasi ilman mitään varoitusta valokuvan. Ja ennen kuin huomasinkaan, se valokuva koristi minun uutta kirjastokorttiani! Kuva on hirveä ja nimi kirjoitettu väärin (vaikka kaveri kirjoitti sen suoraan ajokortistani), mutta nyt minulla on joka tapauksessa italialainen kirjastokortti. Kuvallinen kirjastokortti.

Suoritettuani asiaankuuluvat sisäänkirjautumiset uudella kortillani ja jätettyäni laukkuni tallelokeroon, suuntasin innoissani kirjahyllyille. Kauhukseni kuitenkin huomasin, että olin tullut jotenkin aivan väärään paikkaan. Kirjastossa oli useita eri saleja, joissa oli pöytiä, tietokoneita, kirjoja sekä kirjoihin ja tietokoneisiin syventyneitä ihmisiä. Tarkempi salien tarkastelu osoitti niiden olevan keskittynyt eri osa-alueisiin, kuten psykologiaan, historiaan, kielitieteisiin ja musiikkiin. Hiippailin fiksun oloisena musiikin osastolla varmasti satoja vuosia vanhojen nuottien komeillessa lasivitriineissään. Eksyin myös humanistien osastolle, jossa kuljin vieläkin fiksumman oloisena kreikan ja egyptin kielisten kirjojen seassa. Kirjat olivat niin vanhan oloisia, että niihin ei olisi uskaltanut koskea edes kumihanskoilla ja pihdeillä! Onneksi, onneksi minulla ei ollut kopisevia kenkiä jalassa! Sain muutenkin pitkiä katseita hiiviskellessäni pitkiinsä. Käytännössä olin ainoa joka käveli, kaikki muut olivat omissa koloissaan syventyneinä tutkimuksiinsa.

Aikani haahuiltuani ja todettuani että en tulisi löytämään täältä yhtään minulle sopivaa kirjaa, poistuin ja jäin hetkeksi ihmettelemään mikä kumman kirjasto tämä tämmöinen on. Olisin vain halunnut löytää Ruiz Zafón Carlosin Tuulen varjo -kirjan italian kielellä.

Myöhemmin tänään sain kuulla, että tämän sortin kirjat tulee pyytää erikseen henkilökunnalta, ja he hakevat ne jostakin maanalaisista luolista ja tuovat asiakkaalle. No enpä ole tällaiseenkaan ennen törmännyt! Huomenna menen uudestaan ja käyn hakemassa kirjani.

Panikointia pastahyllyllä

Viime viikolla toimitin taas matkaoppaan virkaa, kun kierrätin veljeäni ja kaveriani Rooman nähtävyyksillä. Meillä oli huippuhauskat neljä päivää! Söimme napamme piukeiksi herkuista, kävimme mm. juomassa vanhassa suklaatehtaassa kaakaota, joka on pelkkää sulaa suklaata. Ja totta kai, aina kun lähdimme kotoa tai tulimme kotiin, pistäydyimme lähellä olevassa kahvilassa tai pizzeriassa hakemassa joko jotakin makeaa tai suolaista naposteltavaa. Nyt odottelen toista veljeäni saapuvaksi tällä viikolla. Kierrämme nähtävyydet ja syömme. Ja ensi viikolla joudun ostamaan uusia vaatteita, entiset käyvät tätä menoa pieniksi.

Kävin eilen katsomassa italialaisen kolmen tunnin elokuvan nimeltä Baarìa. Yllätyin kuinka paljon ymmärsin, enkä tarkoita pelkästään kieltä vaan myös sitä miten elokuvassa kuvattiin italialaista kulttuuria ja tapoja. Yhtä asiaa en silti pysty vieläkään ymmärtämään. Minkälaista pastaa kuuluu keittää minkäkinlaisen pastakastikkeen kanssa? Söin viikonloppuna järkyttävän hyvää kinkku-herne-kerma kastiketta spaghetilla. Se olisi kuulemma ollut parempaa pienemmän pastan kanssa. En ymmärrä miten se on mahdollista! Pasta-annoksen jälkeen olin niin tyytyväinen ja kylläinen että ei olisi haitannut vaikka olisin kuollut sille istumalle. Tänään tehdessäni ruokaostoksia sain pienimuotoisen paniikkikohtauksen pastahyllyllä. Mitä jos haluan käyttää tomaattikastiketta, entä jos teen kermapohjaisen kastikkeen? Entä jos sekoitan pastan joukkoon lihaa? En ole oikeasti juurikaan uhrannut ajatusta sille minkälaista pastaa minkäkin kastikkeen kanssa syödään. Vastaava tilanne tomaattien kanssa. En koskaan ymmärrä mitä tomaatteja kuuluu ostaa mihinkin tarkoitukseen. Ehkäpä otan tämän opeteltavien asioiden listalle.

PS. Sain vihdoin hankittua mokkulan. Nyt on internet ja työnteko sujuu!

Lenkkeillen uuteen elämään

Uusi elämä alkoi eilen! Sain vihdoin ja viimein itsestäni sen verran irti, että laitoin lenkkivaatteet päälle ja hölkkäilin lähiympäristössä tunnin verran. Ja mikä on vielä suurempi uutinen, heräsin tänä aamuna 6.45, nousin heti silmät aukaistuani ja lähdin lähellä olevaan puistoon kävelylle! Kuvitelkaa (on sentään maanantai)! Minä en usko vieläkään että oikeasti kiersin sitä pientä puistoaluetta ympäri puolisen tuntia, nauttien auringonnoususta. Ilma oli kirpsakan viileä, yökaste lepäili vielä nurmella. Kiersin puistoa muutamien juoksijoiden ja koiranulkoiluttajien sekä parin papparaisen kanssa. Se on sitten ihmeellistä, mitä pelkkä pieni kävely voi saada aikaan. Sain energiaa ja maanantai-aamu tuntui heti paljon paremmalle.

Viikonloppukin sujui mukavasti. Perjantaina olimme porukalla ulkona, rauhallinen ilta. Lauantaina lähdimme Rooman lähellä olevaan pieneen kylään sienifestivaaleille (festivaali -sana on ehkä hieman liian mahtipontinen, mutta en nyt keksi parempaakaan. Sitä paitsi sienifestivaalit kuulostaa aika hauskalta). En ihan tarkkaan tiedä enkä ymmärrä miksi kylässä järjestetään sienifestivaalit, mutta se on joka tapauksessa tapahtuma, johon ihmiset tuovat sieniä ja niistä valmistettuja ruokia. Matkalla haaveilimme kaikista ihanista sieniherkuista, olimme liikkeellä lounasaikaan ja vatsamme kaipasivat ruokaa. Perille päästyämme koimme pettymyksen. Aamuinen rankkasade oli karkoittanut niin sienien ja ruokien myyjät kuin asiakkaatkin. Emme siis saaneet sieniherkkuja, mutta täytimme vatsamme hyvillä kinkku-juustopiirakoilla ja tottakai, jäätelöllä.

Kävimme myös tutustumassa Rooman lähellä olevaan hylättyyn kylään. Kylä on vanha (en nyt osaa antaa mitään vuosilukua) ja taru kertoo, että se on hylätty koska paholaisen uskottiin asuvan kylässä. Nykyään kylä on saatananpalvojien kohtauspaikka. Kävelimme kylään pientä kärrytietä pitkin. Kärrytieltä poikkesi sivuun kapea kivinen polku, joka johdatti meidät puiden ja köynnösten keskellä täysin piilossa olevaan rauniokylään. Raunioissa oli nähtävissä erilaisia symboleja ja tekstejä, jotka kertoivat selkeästi mihin tarkoitukseen paikkaa käytetään. Kiviseiniin oli hakattu köysiä, näimme ruoskan jättämiä jälkiä, kynttilöitä, nuotioita. Vaikka oli valoinen iltapäivä, olimme silti hieman hermostuneita ja varuillamme. Joka tapauksessa, paikka oli mitä mielenkiintoisin ja ajatuksia herättävä. Kaikenlaisia ihmisiä sitä tähän maailmaan mahtuukin.

Lauantai-illan päätin modernin taiteen museoon, joka taasen herätti erittäin positiivisia ja inspiroivia ajatuksia. Rakastan museoissa käymistä! En ole täällä ollessani käynyt modernin taiteen museossa. Koin sen erittäin virkistävänä kokemuksena kaiken sen vanhan taiteen jälkeen, mitä Rooma on pullollaan.

Asiasta aivan toiseen, jos blogillani on Italiassa asuvia lukijoita, olisi kiva kuulla teistä! Ja mikäli mahdollista, voisin joku päivä matkustaa luoksenne kylään. Nyt on sellainen fiilis, että voisin pakata laukkuni, hypätä junaan ja suunnata viikonlopuksi seikkailuretkelle jonnekin. Sitä liiaksi taas jumittuu tänne Roomaan, kun tässä on koko Italia avoinna ja tutustumista vailla!

Jatkuvaa hienosäätöä

Lähes pari viikkoa on kulunut sitten viime kerran. Juurikaan mikään aikaisemmin mainitsemani pikku ongelma asunnossa ei ole tullut täysin kuntoon. Nettiä emme ole edelleenkään saaneet ja alan käydä tämän asian kanssa jo aika tavalla kierroksilla. Työn tekeminen nimittäin hankaloituu ihan pian, jos emme saa kunnollista yhteyttä. Kävin itse kyselemässä nettiliittymiä, mutta eipä sieltä mitään jäänyt käteen. Se mikä minulle olisi sopinut, vaatii italialaisen pankkitilin ja kahden vuoden sopimuksen. Ja pöh! Jatkan etsintöjä.

Olen ollut nyt viikon verran kovassa yskässä, toivon että tämä helpottaa tästä pian. Olen ottanut tavoitteekseni aloittaa (vihdoin ja viimein!) kuntosalilla käymisen. Läheltä löytyy kaksi kuntosalia, joten en oikeastaan voi keksiä mitään tekosyitä miksi en menisi sinne. Mutta siis heti kun tämä yskä on parantunut.

Mitäs muuta tässä nyt.. viime viikko oli kerrassaan hirveä. Kipeänä kotona, tylsistyen. Viikonloppuna olin ulkona, tosin en tiedä olisiko minun sittenkin pitänyt vielä lepäillä ja parannella itseni täysin kuntoon. Pää ei vaan enää kestänyt sisällä oloa.

Ostin ihanaa uutta vedenkestävää ripsiväriä, ja ehdin käyttää sitä muutaman päivän. Nyt silmäni ovat aivan punaiset, eikä punoitus meenaa mennä millään ohi. Että siinäpä sitä nyt oikeastaan. Ei nettiä, silmät punaisena. Puolikipeänä. Ja sinne salille heti kun tervehtyy.

Hienosäätöä

Uusi asunto on kerrassaan hyvä, lukuunottamatta pikkiriikkisiä ongelmia, joita olemme kohdanneet tässä parin viikon aikana. Ensinnäkin olimme ilman kaasua muutaman päivän. Meillä oli aluksi hieno uusi jääkaappi, joka osoittautui käyttökelvottomaksi. Vuokraisäntäpariskunta toi uuden, joka sekin ilmeni rikkinäiseksi. Nyt meillä on kokeilussa kolmas versio, toivotaan että siellä säilyy maidot ja voit pilaantumatta. Toimivasta pyykinpesukoneesta olemme unelmoineet kaksi viikkoa, siihen pitää vieläkin vaihtaa osia jotta se toimisi ilman että kaikki vesi valuu pitkin lattioita. Parvekkeen ovi hajosi kun laitoimme sitä kiinni, uusi tuli tilalle parin päivän päästä (onneksi ei ole talvi ja kylmä!). Myös kylpyhuoneen ikkuna hajosi ja nyt tämä uusi on sellaista mallia, joka pitää laittaa kiinni tietyllä erikoistaktiikalla. Suihkun pään olemme uusineet kolme kertaa. Nettiä saamme odotella vielä ainakin kaksi viikkoa. Korostan sanaa ainakin. Lisäksi kylpyhuoneen hanan joutuu vääntämään pyyhkeen avulla kiinni, jotta se ei tiputtaisi vettä. Vuokraemännän mukaan siinä ei tosin ole mitään ihmeellistä.

Olemme vaivanneet vuokraisäntäpariskuntaa nyt lähes joka päivä. Toissa päivänä marssimme heidän luokseen (he siis asuvat samassa rakennuksessa, mikä on näiden ongelmien selvittämisen kannalta erittäin käytännöllistä), ja kun mies avasi oven hänen kasvoiltaan oli selvästi luettavissa "voi ei, mitä nyt taas". Tosin he ovat olleet eriystävällisiä ja tehneet parhaansa asioiden korjaamiseksi, mutta silti mikään ei ole tullut ensimmäisellä kerralla kuntoon. Perheen pieni tytär toi meille taas tässä yksi päivä herkkukorin. Ehkä he haluavat jollakin tavalla hyvittää kaikkea tätä vaivaa, mitä meille on koitunut asioiden toimimattomuudesta.

No mutta, jollakin tasolla tämä kaikki ei yllätä minua lainkaan. Asummehan Italiassa.

Irkkupubit ja jalkapallo

Tämä viikko on ollut melkoista myllerrystä työn suhteen. Olen kuitenkin onneksi pystynyt viettämään myös hieman vapaa-aikaa. Keskiviikkona olin ulkona ruotsalaisen ystäväni kanssa. Kapinoimme italialaista illalliskulttuuria vastaan, ja menimme syömään kuudelta erääseen irkkupubiin hampurilaisannokset (ja tämän voi siis lukea rankaksi synniksi). Hampurilaisen kylkiäisenä nautiskelimme isot tuopilliset olutta ja kun ateria oli saatu päätökseen, suuntasimme seuraavaan irkkupubiin. Puhuimme matkalla, että olisikohan joskus kiva mennä pubiin katsomaan jalkapalloa. No, siellä seuraavassa pubissa oli jalkapalloa. Pubin seinät olivat täynnä televisioruutuja ja screenejä ja jokaisessa näytettiin eri peliä. Emme oikein päässeet perille mihin peliin liittyi kaiuttimista kuuluva selostus (sitä paitsi selotus ei kuulostanut yhdellekään tuntemistamme kielistä). Aikamme istuttuamme päätimme vaihtaa paikkaa, koska... no, meitä ei jalkapallo sitten kuitenkaan niin kiinnostanut ja kukaan ei ollut kiinnostunut meistä.

Seuraavassa irkkupubissa kolmannen olusen äärellä jallitimme söpöä baarimikkoa, ja kohta siinä oli jallittamassa meitä tämän söpön baarimikon vähemmän söpö veli ja lipevä serkku (jotka onneksi kadotimme sujuvasti pakenemalla vessaan). Ja kyllä vain, myös täällä seurattiin jalkapalloa, tosin tällä kertaa vain yhdeltä screeniltä. Olusten jälkeen liukenimme paikalta ja totesimme, että emme enää mene jalkapalloiltoina irkkupubeihin. Jos haluaa uusia tuttavuuksia tai juttuseuraa (emmekä siis laskeneet näitä kahta kaverusta uusiksi tuttavuuksiksi tai edes kovin potentiaaliseksi juttuseuraksi), näinä iltoina saldo on mitä todennäköisemmin lähes nolla (ihana syyttää tästä jalkapalloa!).

Uusi koti

Saimme asunnon josta kerroin viimeksi! Kävimme katsomassa asuntoa vielä perjantaina ja saimme avaimet samantien. Myös vuokrasta päästiin sovintoon, vihdoin ja viimein. Otimme huoneen jossa on iso parveke ja näkymä laitakaupungin yli vuorille. Päivällä näkymä on huikea, illalla vielä kauniimpi kaikkine tuhansineen tuikkivineen valoineen. Järjestelimme paikkoja asunnossa aivan innoissamme ja juoksentelimme vuoron perään parvekkeelta toiselle ja ihmettelimme kaikkea sitä tilaa, mitä meillä nyt on. Vuokraisäntäperhekin vaikuttaa erittäin ystävälliseltä (vaikkakin sopimukseen pääsyssä jouduimme hieman neuvottelemaan topakan tuntuisen mamman kanssa). Tervetuliaistoivotuksena perheen nuori tytär oli jättänyt meille keittiön pöydälle pienen herkkukorin ja lapun "welcome, sofia". Suloista! Huoneestamme löysimme lisäksi suklaata sekä ekstra peittoja ja lakanoita.

Täällä on satanut lähes koko viikonlopun. Lauantaina oli hellepäivä, mutta iltaa kohti ilma viileni ja illalla sai laittaa farkut ja pitkähihaisen päälle. Tänään on ollut harmaata ja pilvistä koko päivän. Nytkin sataa. On siis mainio hetki käpertyä teekupposen ja hyvän kirjan kanssa viltin alle rentoutumaan.