Suomessa on ollut kivaa! Reissu venähti hieman suunniteltua pidemmäksi, mutta olenpahan ehtinyt tehdä, kokea ja reissata paljon. Olen saanut nauttia ihanasta talvi-ilmasta, pakkasesta ja lumesta, jouluruuista, läheisten ja ystävien seurasta. Muutaman päivän päästä palaan takaisin Roomaan, puran matkalaukkuni ja palaan arkeeni. Sekin tuntuu kivalta.
Kaksi päivää sitten tuli tasan vuosi siitä, kun muutin Italiaan. Aika on mennyt nopeasti, mutta miten paljon olenkaan kokenut kaikkea! Olen tajunnut tehneeni juuri oikean ratkaisun lähtiessäni maailmalle. Vuoden takaisesta pelosta, eksyneestä olosta ja epävarmuudesta ei ole hitustakaan jäljellä.
Sain ystävältäni joululahjaksi Paolo Coelhon Rohkeus -kalenterin vuodelle 2010. Sitä lainatakseni: "Olemme kaikki osa jumalaista kipinää. Meillä kaikilla tässä luomakunnassa on päämäärä nimeltä rakkaus. Herää rakkauteen. Mennyt ei palaa. Se mikä on edessäpäin tulee osata tunnistaa." Rohkeutta Sinulle vuoteen 2010!
maanantaina 4. tammikuuta 2010
maanantaina 7. joulukuuta 2009
Odotusta ollut
Aloitin tänään matkalaukun pakkaamisen. Lentelen Suomeen tämän viikon torstaina ja totta puhuakseni en ole vielä kertaakaan tämän vuoden aikana ollut näin innoissani menossa (tai tulossa) Suomeen! En keväällä, jolloin pääsin näkemään luonnon tuoreen vihreyden enkä kesällä, jolloin grillailtiin makkaraa ja nautittiin valoisista öistä. Nyt olen menossa (tai tulossa) aikana, jolloin on pimeää ja ilmeisesti vielä täysin lumetonta - ainakin niillä korkeuksilla jonne minä suuntaan. Silti olen ylionnellinen ja iloinen! Liekkö se on sitten joulunaika mikä tämän olotilan saa näin hupaisaksi. Toisaalta täällä Italiassa joulukuu ei ole tuntunut normaalille joulukuulle, ei sitten ollenkaan. Eilen kaupassa käydessäni melkein ostin 50 sentillä tonttulakin, ihan vaan että saisi hieman fiilistä.
Näiden muutamien viikkojen aikana olen tehnyt paljon töitä ja viettänyt vähänlaisesti vapaa-aikaa. Jotakin olen kuitenkin ehtinyt touhuta. Olen taiteillut (koristelin kylpyhuoneemme oven erittäin hienolla kuvakollaasilla), kirjoitellut ajatuksiani yksiin kansiin (tarkoittaa siis sitä, että työstän tekstiä josta tulee ehkä joskus jotain), käynyt vähemmän ahkerasti lenkillä, harkinnut aloittavani saksan ja ruotsin kielten kertaamisen, harrastanut ahkeraa nettisurffailua ja tsättäilyä, tavannut pari erittäin epäpätevää poikaystäväkandidaattia.. ja ja, siinähän sitä.
Olin ulkona kämppikseni kanssa lauantaina. Joimme pullon shampanjaa, vain ihan siitä ilosta että sattui olemaan lauantai-ilta ja elämä on kivaa. Eksyimme keskustan hirvitysturisti paikkaan, jossa viihdyimme ehkä puoli tuntia ja lähdimme takaisin kotiin. Odotimme bussia noin kolmenkymmenen muun ihmisen kanssa 45 minuuttia. Ja sitten sullouduimme kaikki noin kolmekymmentä jo ennestään tupaten täynnä olevaan bussiin. Tunnelma oli huipussaan, mutta meno vain parani kun kuski eksyi reitiltä! Kurvailimme pitkin Rooman keskustaa, reppana kuski ajoi varmasti ensimmäistä vuoroaan. Matkustajat huutelivat kuskille ohjeita - vai a sinistra, giri a destra, no no diritto, FERMA!! Nauroimme ja kaikilla oli hauskaa, paitsi sillä tytöllä joka menetti hermonsa kun ei päässytkään ihan sille pysäkille minne oli menossa. Bussimatka kotiin oli ehdottomasti illan hauskin tapaus.
Sanoinko jo, että on ihana tulla Suomeen? Hirveä ikävä.
Näiden muutamien viikkojen aikana olen tehnyt paljon töitä ja viettänyt vähänlaisesti vapaa-aikaa. Jotakin olen kuitenkin ehtinyt touhuta. Olen taiteillut (koristelin kylpyhuoneemme oven erittäin hienolla kuvakollaasilla), kirjoitellut ajatuksiani yksiin kansiin (tarkoittaa siis sitä, että työstän tekstiä josta tulee ehkä joskus jotain), käynyt vähemmän ahkerasti lenkillä, harkinnut aloittavani saksan ja ruotsin kielten kertaamisen, harrastanut ahkeraa nettisurffailua ja tsättäilyä, tavannut pari erittäin epäpätevää poikaystäväkandidaattia.. ja ja, siinähän sitä.
Olin ulkona kämppikseni kanssa lauantaina. Joimme pullon shampanjaa, vain ihan siitä ilosta että sattui olemaan lauantai-ilta ja elämä on kivaa. Eksyimme keskustan hirvitysturisti paikkaan, jossa viihdyimme ehkä puoli tuntia ja lähdimme takaisin kotiin. Odotimme bussia noin kolmenkymmenen muun ihmisen kanssa 45 minuuttia. Ja sitten sullouduimme kaikki noin kolmekymmentä jo ennestään tupaten täynnä olevaan bussiin. Tunnelma oli huipussaan, mutta meno vain parani kun kuski eksyi reitiltä! Kurvailimme pitkin Rooman keskustaa, reppana kuski ajoi varmasti ensimmäistä vuoroaan. Matkustajat huutelivat kuskille ohjeita - vai a sinistra, giri a destra, no no diritto, FERMA!! Nauroimme ja kaikilla oli hauskaa, paitsi sillä tytöllä joka menetti hermonsa kun ei päässytkään ihan sille pysäkille minne oli menossa. Bussimatka kotiin oli ehdottomasti illan hauskin tapaus.
Sanoinko jo, että on ihana tulla Suomeen? Hirveä ikävä.
tiistaina 10. marraskuuta 2009
Kirjastossa
Tänään keksin töiden jälkeen, että nyt lähden kirjastoon. Olen suunnitellut tätä tempausta jo useamman kuukauden, ja nyt äkillisen mutta toivottavasti hyvin tilapäisen rahapulan innoittamana ajattelin vihdoinkin toteuttaa tämän retken (yleensä kun ostan kirjani, en esimerkiksi pysty ohittamaan Feltrinelli -kirjakauppaa ettenkö mene sisälle ja kävele ulos jonkin opuksen kanssa).
Ensinnäkin kun saavuin oikeaan osoitteeseen, en tajunnut missä kirjasto on. En siis vain huomannut sitä hillittömän kokoista lasimöhköä, pyörin kadulla pitkiinsä ja kun lopulta äkkäsin mihin minun pitää mennä, väläytin touhujani seuranneelle partasuiselle miehelle leveän hymyn. Mies katsoi minua vieläkin pidempään ja omituisemmin, jos se suinkin vain oli mahdollista.
Sisälle lasikuutioon päästyäni marssin ensimmäiselle vastaantulleelle tiskille, josta ystävällisesti opastivat minut täyttämään kaavakkeen kirjastokorttia varten. Vein täytetyn kaavakkeen toiselle tiskille, jonka takana istuva täti istutti minut tuoliin ja nappasi ilman mitään varoitusta valokuvan. Ja ennen kuin huomasinkaan, se valokuva koristi minun uutta kirjastokorttiani! Kuva on hirveä ja nimi kirjoitettu väärin (vaikka kaveri kirjoitti sen suoraan ajokortistani), mutta nyt minulla on joka tapauksessa italialainen kirjastokortti. Kuvallinen kirjastokortti.
Suoritettuani asiaankuuluvat sisäänkirjautumiset uudella kortillani ja jätettyäni laukkuni tallelokeroon, suuntasin innoissani kirjahyllyille. Kauhukseni kuitenkin huomasin, että olin tullut jotenkin aivan väärään paikkaan. Kirjastossa oli useita eri saleja, joissa oli pöytiä, tietokoneita, kirjoja sekä kirjoihin ja tietokoneisiin syventyneitä ihmisiä. Tarkempi salien tarkastelu osoitti niiden olevan keskittynyt eri osa-alueisiin, kuten psykologiaan, historiaan, kielitieteisiin ja musiikkiin. Hiippailin fiksun oloisena musiikin osastolla varmasti satoja vuosia vanhojen nuottien komeillessa lasivitriineissään. Eksyin myös humanistien osastolle, jossa kuljin vieläkin fiksumman oloisena kreikan ja egyptin kielisten kirjojen seassa. Kirjat olivat niin vanhan oloisia, että niihin ei olisi uskaltanut koskea edes kumihanskoilla ja pihdeillä! Onneksi, onneksi minulla ei ollut kopisevia kenkiä jalassa! Sain muutenkin pitkiä katseita hiiviskellessäni pitkiinsä. Käytännössä olin ainoa joka käveli, kaikki muut olivat omissa koloissaan syventyneinä tutkimuksiinsa.
Aikani haahuiltuani ja todettuani että en tulisi löytämään täältä yhtään minulle sopivaa kirjaa, poistuin ja jäin hetkeksi ihmettelemään mikä kumman kirjasto tämä tämmöinen on. Olisin vain halunnut löytää Ruiz Zafón Carlosin Tuulen varjo -kirjan italian kielellä.
Myöhemmin tänään sain kuulla, että tämän sortin kirjat tulee pyytää erikseen henkilökunnalta, ja he hakevat ne jostakin maanalaisista luolista ja tuovat asiakkaalle. No enpä ole tällaiseenkaan ennen törmännyt! Huomenna menen uudestaan ja käyn hakemassa kirjani.
Ensinnäkin kun saavuin oikeaan osoitteeseen, en tajunnut missä kirjasto on. En siis vain huomannut sitä hillittömän kokoista lasimöhköä, pyörin kadulla pitkiinsä ja kun lopulta äkkäsin mihin minun pitää mennä, väläytin touhujani seuranneelle partasuiselle miehelle leveän hymyn. Mies katsoi minua vieläkin pidempään ja omituisemmin, jos se suinkin vain oli mahdollista.
Sisälle lasikuutioon päästyäni marssin ensimmäiselle vastaantulleelle tiskille, josta ystävällisesti opastivat minut täyttämään kaavakkeen kirjastokorttia varten. Vein täytetyn kaavakkeen toiselle tiskille, jonka takana istuva täti istutti minut tuoliin ja nappasi ilman mitään varoitusta valokuvan. Ja ennen kuin huomasinkaan, se valokuva koristi minun uutta kirjastokorttiani! Kuva on hirveä ja nimi kirjoitettu väärin (vaikka kaveri kirjoitti sen suoraan ajokortistani), mutta nyt minulla on joka tapauksessa italialainen kirjastokortti. Kuvallinen kirjastokortti.
Suoritettuani asiaankuuluvat sisäänkirjautumiset uudella kortillani ja jätettyäni laukkuni tallelokeroon, suuntasin innoissani kirjahyllyille. Kauhukseni kuitenkin huomasin, että olin tullut jotenkin aivan väärään paikkaan. Kirjastossa oli useita eri saleja, joissa oli pöytiä, tietokoneita, kirjoja sekä kirjoihin ja tietokoneisiin syventyneitä ihmisiä. Tarkempi salien tarkastelu osoitti niiden olevan keskittynyt eri osa-alueisiin, kuten psykologiaan, historiaan, kielitieteisiin ja musiikkiin. Hiippailin fiksun oloisena musiikin osastolla varmasti satoja vuosia vanhojen nuottien komeillessa lasivitriineissään. Eksyin myös humanistien osastolle, jossa kuljin vieläkin fiksumman oloisena kreikan ja egyptin kielisten kirjojen seassa. Kirjat olivat niin vanhan oloisia, että niihin ei olisi uskaltanut koskea edes kumihanskoilla ja pihdeillä! Onneksi, onneksi minulla ei ollut kopisevia kenkiä jalassa! Sain muutenkin pitkiä katseita hiiviskellessäni pitkiinsä. Käytännössä olin ainoa joka käveli, kaikki muut olivat omissa koloissaan syventyneinä tutkimuksiinsa.
Aikani haahuiltuani ja todettuani että en tulisi löytämään täältä yhtään minulle sopivaa kirjaa, poistuin ja jäin hetkeksi ihmettelemään mikä kumman kirjasto tämä tämmöinen on. Olisin vain halunnut löytää Ruiz Zafón Carlosin Tuulen varjo -kirjan italian kielellä.
Myöhemmin tänään sain kuulla, että tämän sortin kirjat tulee pyytää erikseen henkilökunnalta, ja he hakevat ne jostakin maanalaisista luolista ja tuovat asiakkaalle. No enpä ole tällaiseenkaan ennen törmännyt! Huomenna menen uudestaan ja käyn hakemassa kirjani.
maanantaina 26. lokakuuta 2009
Panikointia pastahyllyllä
Viime viikolla toimitin taas matkaoppaan virkaa, kun kierrätin veljeäni ja kaveriani Rooman nähtävyyksillä. Meillä oli huippuhauskat neljä päivää! Söimme napamme piukeiksi herkuista, kävimme mm. juomassa vanhassa suklaatehtaassa kaakaota, joka on pelkkää sulaa suklaata. Ja totta kai, aina kun lähdimme kotoa tai tulimme kotiin, pistäydyimme lähellä olevassa kahvilassa tai pizzeriassa hakemassa joko jotakin makeaa tai suolaista naposteltavaa. Nyt odottelen toista veljeäni saapuvaksi tällä viikolla. Kierrämme nähtävyydet ja syömme. Ja ensi viikolla joudun ostamaan uusia vaatteita, entiset käyvät tätä menoa pieniksi.
Kävin eilen katsomassa italialaisen kolmen tunnin elokuvan nimeltä Baarìa. Yllätyin kuinka paljon ymmärsin, enkä tarkoita pelkästään kieltä vaan myös sitä miten elokuvassa kuvattiin italialaista kulttuuria ja tapoja. Yhtä asiaa en silti pysty vieläkään ymmärtämään. Minkälaista pastaa kuuluu keittää minkäkinlaisen pastakastikkeen kanssa? Söin viikonloppuna järkyttävän hyvää kinkku-herne-kerma kastiketta spaghetilla. Se olisi kuulemma ollut parempaa pienemmän pastan kanssa. En ymmärrä miten se on mahdollista! Pasta-annoksen jälkeen olin niin tyytyväinen ja kylläinen että ei olisi haitannut vaikka olisin kuollut sille istumalle. Tänään tehdessäni ruokaostoksia sain pienimuotoisen paniikkikohtauksen pastahyllyllä. Mitä jos haluan käyttää tomaattikastiketta, entä jos teen kermapohjaisen kastikkeen? Entä jos sekoitan pastan joukkoon lihaa? En ole oikeasti juurikaan uhrannut ajatusta sille minkälaista pastaa minkäkin kastikkeen kanssa syödään. Vastaava tilanne tomaattien kanssa. En koskaan ymmärrä mitä tomaatteja kuuluu ostaa mihinkin tarkoitukseen. Ehkäpä otan tämän opeteltavien asioiden listalle.
PS. Sain vihdoin hankittua mokkulan. Nyt on internet ja työnteko sujuu!
Kävin eilen katsomassa italialaisen kolmen tunnin elokuvan nimeltä Baarìa. Yllätyin kuinka paljon ymmärsin, enkä tarkoita pelkästään kieltä vaan myös sitä miten elokuvassa kuvattiin italialaista kulttuuria ja tapoja. Yhtä asiaa en silti pysty vieläkään ymmärtämään. Minkälaista pastaa kuuluu keittää minkäkinlaisen pastakastikkeen kanssa? Söin viikonloppuna järkyttävän hyvää kinkku-herne-kerma kastiketta spaghetilla. Se olisi kuulemma ollut parempaa pienemmän pastan kanssa. En ymmärrä miten se on mahdollista! Pasta-annoksen jälkeen olin niin tyytyväinen ja kylläinen että ei olisi haitannut vaikka olisin kuollut sille istumalle. Tänään tehdessäni ruokaostoksia sain pienimuotoisen paniikkikohtauksen pastahyllyllä. Mitä jos haluan käyttää tomaattikastiketta, entä jos teen kermapohjaisen kastikkeen? Entä jos sekoitan pastan joukkoon lihaa? En ole oikeasti juurikaan uhrannut ajatusta sille minkälaista pastaa minkäkin kastikkeen kanssa syödään. Vastaava tilanne tomaattien kanssa. En koskaan ymmärrä mitä tomaatteja kuuluu ostaa mihinkin tarkoitukseen. Ehkäpä otan tämän opeteltavien asioiden listalle.
PS. Sain vihdoin hankittua mokkulan. Nyt on internet ja työnteko sujuu!
maanantaina 12. lokakuuta 2009
Lenkkeillen uuteen elämään
Uusi elämä alkoi eilen! Sain vihdoin ja viimein itsestäni sen verran irti, että laitoin lenkkivaatteet päälle ja hölkkäilin lähiympäristössä tunnin verran. Ja mikä on vielä suurempi uutinen, heräsin tänä aamuna 6.45, nousin heti silmät aukaistuani ja lähdin lähellä olevaan puistoon kävelylle! Kuvitelkaa (on sentään maanantai)! Minä en usko vieläkään että oikeasti kiersin sitä pientä puistoaluetta ympäri puolisen tuntia, nauttien auringonnoususta. Ilma oli kirpsakan viileä, yökaste lepäili vielä nurmella. Kiersin puistoa muutamien juoksijoiden ja koiranulkoiluttajien sekä parin papparaisen kanssa. Se on sitten ihmeellistä, mitä pelkkä pieni kävely voi saada aikaan. Sain energiaa ja maanantai-aamu tuntui heti paljon paremmalle.
Viikonloppukin sujui mukavasti. Perjantaina olimme porukalla ulkona, rauhallinen ilta. Lauantaina lähdimme Rooman lähellä olevaan pieneen kylään sienifestivaaleille (festivaali -sana on ehkä hieman liian mahtipontinen, mutta en nyt keksi parempaakaan. Sitä paitsi sienifestivaalit kuulostaa aika hauskalta). En ihan tarkkaan tiedä enkä ymmärrä miksi kylässä järjestetään sienifestivaalit, mutta se on joka tapauksessa tapahtuma, johon ihmiset tuovat sieniä ja niistä valmistettuja ruokia. Matkalla haaveilimme kaikista ihanista sieniherkuista, olimme liikkeellä lounasaikaan ja vatsamme kaipasivat ruokaa. Perille päästyämme koimme pettymyksen. Aamuinen rankkasade oli karkoittanut niin sienien ja ruokien myyjät kuin asiakkaatkin. Emme siis saaneet sieniherkkuja, mutta täytimme vatsamme hyvillä kinkku-juustopiirakoilla ja tottakai, jäätelöllä.
Kävimme myös tutustumassa Rooman lähellä olevaan hylättyyn kylään. Kylä on vanha (en nyt osaa antaa mitään vuosilukua) ja taru kertoo, että se on hylätty koska paholaisen uskottiin asuvan kylässä. Nykyään kylä on saatananpalvojien kohtauspaikka. Kävelimme kylään pientä kärrytietä pitkin. Kärrytieltä poikkesi sivuun kapea kivinen polku, joka johdatti meidät puiden ja köynnösten keskellä täysin piilossa olevaan rauniokylään. Raunioissa oli nähtävissä erilaisia symboleja ja tekstejä, jotka kertoivat selkeästi mihin tarkoitukseen paikkaa käytetään. Kiviseiniin oli hakattu köysiä, näimme ruoskan jättämiä jälkiä, kynttilöitä, nuotioita. Vaikka oli valoinen iltapäivä, olimme silti hieman hermostuneita ja varuillamme. Joka tapauksessa, paikka oli mitä mielenkiintoisin ja ajatuksia herättävä. Kaikenlaisia ihmisiä sitä tähän maailmaan mahtuukin.
Lauantai-illan päätin modernin taiteen museoon, joka taasen herätti erittäin positiivisia ja inspiroivia ajatuksia. Rakastan museoissa käymistä! En ole täällä ollessani käynyt modernin taiteen museossa. Koin sen erittäin virkistävänä kokemuksena kaiken sen vanhan taiteen jälkeen, mitä Rooma on pullollaan.
Asiasta aivan toiseen, jos blogillani on Italiassa asuvia lukijoita, olisi kiva kuulla teistä! Ja mikäli mahdollista, voisin joku päivä matkustaa luoksenne kylään. Nyt on sellainen fiilis, että voisin pakata laukkuni, hypätä junaan ja suunnata viikonlopuksi seikkailuretkelle jonnekin. Sitä liiaksi taas jumittuu tänne Roomaan, kun tässä on koko Italia avoinna ja tutustumista vailla!
Viikonloppukin sujui mukavasti. Perjantaina olimme porukalla ulkona, rauhallinen ilta. Lauantaina lähdimme Rooman lähellä olevaan pieneen kylään sienifestivaaleille (festivaali -sana on ehkä hieman liian mahtipontinen, mutta en nyt keksi parempaakaan. Sitä paitsi sienifestivaalit kuulostaa aika hauskalta). En ihan tarkkaan tiedä enkä ymmärrä miksi kylässä järjestetään sienifestivaalit, mutta se on joka tapauksessa tapahtuma, johon ihmiset tuovat sieniä ja niistä valmistettuja ruokia. Matkalla haaveilimme kaikista ihanista sieniherkuista, olimme liikkeellä lounasaikaan ja vatsamme kaipasivat ruokaa. Perille päästyämme koimme pettymyksen. Aamuinen rankkasade oli karkoittanut niin sienien ja ruokien myyjät kuin asiakkaatkin. Emme siis saaneet sieniherkkuja, mutta täytimme vatsamme hyvillä kinkku-juustopiirakoilla ja tottakai, jäätelöllä.
Kävimme myös tutustumassa Rooman lähellä olevaan hylättyyn kylään. Kylä on vanha (en nyt osaa antaa mitään vuosilukua) ja taru kertoo, että se on hylätty koska paholaisen uskottiin asuvan kylässä. Nykyään kylä on saatananpalvojien kohtauspaikka. Kävelimme kylään pientä kärrytietä pitkin. Kärrytieltä poikkesi sivuun kapea kivinen polku, joka johdatti meidät puiden ja köynnösten keskellä täysin piilossa olevaan rauniokylään. Raunioissa oli nähtävissä erilaisia symboleja ja tekstejä, jotka kertoivat selkeästi mihin tarkoitukseen paikkaa käytetään. Kiviseiniin oli hakattu köysiä, näimme ruoskan jättämiä jälkiä, kynttilöitä, nuotioita. Vaikka oli valoinen iltapäivä, olimme silti hieman hermostuneita ja varuillamme. Joka tapauksessa, paikka oli mitä mielenkiintoisin ja ajatuksia herättävä. Kaikenlaisia ihmisiä sitä tähän maailmaan mahtuukin.
Lauantai-illan päätin modernin taiteen museoon, joka taasen herätti erittäin positiivisia ja inspiroivia ajatuksia. Rakastan museoissa käymistä! En ole täällä ollessani käynyt modernin taiteen museossa. Koin sen erittäin virkistävänä kokemuksena kaiken sen vanhan taiteen jälkeen, mitä Rooma on pullollaan.
Asiasta aivan toiseen, jos blogillani on Italiassa asuvia lukijoita, olisi kiva kuulla teistä! Ja mikäli mahdollista, voisin joku päivä matkustaa luoksenne kylään. Nyt on sellainen fiilis, että voisin pakata laukkuni, hypätä junaan ja suunnata viikonlopuksi seikkailuretkelle jonnekin. Sitä liiaksi taas jumittuu tänne Roomaan, kun tässä on koko Italia avoinna ja tutustumista vailla!
maanantaina 5. lokakuuta 2009
Jatkuvaa hienosäätöä
Lähes pari viikkoa on kulunut sitten viime kerran. Juurikaan mikään aikaisemmin mainitsemani pikku ongelma asunnossa ei ole tullut täysin kuntoon. Nettiä emme ole edelleenkään saaneet ja alan käydä tämän asian kanssa jo aika tavalla kierroksilla. Työn tekeminen nimittäin hankaloituu ihan pian, jos emme saa kunnollista yhteyttä. Kävin itse kyselemässä nettiliittymiä, mutta eipä sieltä mitään jäänyt käteen. Se mikä minulle olisi sopinut, vaatii italialaisen pankkitilin ja kahden vuoden sopimuksen. Ja pöh! Jatkan etsintöjä.
Olen ollut nyt viikon verran kovassa yskässä, toivon että tämä helpottaa tästä pian. Olen ottanut tavoitteekseni aloittaa (vihdoin ja viimein!) kuntosalilla käymisen. Läheltä löytyy kaksi kuntosalia, joten en oikeastaan voi keksiä mitään tekosyitä miksi en menisi sinne. Mutta siis heti kun tämä yskä on parantunut.
Mitäs muuta tässä nyt.. viime viikko oli kerrassaan hirveä. Kipeänä kotona, tylsistyen. Viikonloppuna olin ulkona, tosin en tiedä olisiko minun sittenkin pitänyt vielä lepäillä ja parannella itseni täysin kuntoon. Pää ei vaan enää kestänyt sisällä oloa.
Ostin ihanaa uutta vedenkestävää ripsiväriä, ja ehdin käyttää sitä muutaman päivän. Nyt silmäni ovat aivan punaiset, eikä punoitus meenaa mennä millään ohi. Että siinäpä sitä nyt oikeastaan. Ei nettiä, silmät punaisena. Puolikipeänä. Ja sinne salille heti kun tervehtyy.
Olen ollut nyt viikon verran kovassa yskässä, toivon että tämä helpottaa tästä pian. Olen ottanut tavoitteekseni aloittaa (vihdoin ja viimein!) kuntosalilla käymisen. Läheltä löytyy kaksi kuntosalia, joten en oikeastaan voi keksiä mitään tekosyitä miksi en menisi sinne. Mutta siis heti kun tämä yskä on parantunut.
Mitäs muuta tässä nyt.. viime viikko oli kerrassaan hirveä. Kipeänä kotona, tylsistyen. Viikonloppuna olin ulkona, tosin en tiedä olisiko minun sittenkin pitänyt vielä lepäillä ja parannella itseni täysin kuntoon. Pää ei vaan enää kestänyt sisällä oloa.
Ostin ihanaa uutta vedenkestävää ripsiväriä, ja ehdin käyttää sitä muutaman päivän. Nyt silmäni ovat aivan punaiset, eikä punoitus meenaa mennä millään ohi. Että siinäpä sitä nyt oikeastaan. Ei nettiä, silmät punaisena. Puolikipeänä. Ja sinne salille heti kun tervehtyy.
keskiviikkona 23. syyskuuta 2009
Hienosäätöä
Uusi asunto on kerrassaan hyvä, lukuunottamatta pikkiriikkisiä ongelmia, joita olemme kohdanneet tässä parin viikon aikana. Ensinnäkin olimme ilman kaasua muutaman päivän. Meillä oli aluksi hieno uusi jääkaappi, joka osoittautui käyttökelvottomaksi. Vuokraisäntäpariskunta toi uuden, joka sekin ilmeni rikkinäiseksi. Nyt meillä on kokeilussa kolmas versio, toivotaan että siellä säilyy maidot ja voit pilaantumatta. Toimivasta pyykinpesukoneesta olemme unelmoineet kaksi viikkoa, siihen pitää vieläkin vaihtaa osia jotta se toimisi ilman että kaikki vesi valuu pitkin lattioita. Parvekkeen ovi hajosi kun laitoimme sitä kiinni, uusi tuli tilalle parin päivän päästä (onneksi ei ole talvi ja kylmä!). Myös kylpyhuoneen ikkuna hajosi ja nyt tämä uusi on sellaista mallia, joka pitää laittaa kiinni tietyllä erikoistaktiikalla. Suihkun pään olemme uusineet kolme kertaa. Nettiä saamme odotella vielä ainakin kaksi viikkoa. Korostan sanaa ainakin. Lisäksi kylpyhuoneen hanan joutuu vääntämään pyyhkeen avulla kiinni, jotta se ei tiputtaisi vettä. Vuokraemännän mukaan siinä ei tosin ole mitään ihmeellistä.
Olemme vaivanneet vuokraisäntäpariskuntaa nyt lähes joka päivä. Toissa päivänä marssimme heidän luokseen (he siis asuvat samassa rakennuksessa, mikä on näiden ongelmien selvittämisen kannalta erittäin käytännöllistä), ja kun mies avasi oven hänen kasvoiltaan oli selvästi luettavissa "voi ei, mitä nyt taas". Tosin he ovat olleet eriystävällisiä ja tehneet parhaansa asioiden korjaamiseksi, mutta silti mikään ei ole tullut ensimmäisellä kerralla kuntoon. Perheen pieni tytär toi meille taas tässä yksi päivä herkkukorin. Ehkä he haluavat jollakin tavalla hyvittää kaikkea tätä vaivaa, mitä meille on koitunut asioiden toimimattomuudesta.
No mutta, jollakin tasolla tämä kaikki ei yllätä minua lainkaan. Asummehan Italiassa.
Olemme vaivanneet vuokraisäntäpariskuntaa nyt lähes joka päivä. Toissa päivänä marssimme heidän luokseen (he siis asuvat samassa rakennuksessa, mikä on näiden ongelmien selvittämisen kannalta erittäin käytännöllistä), ja kun mies avasi oven hänen kasvoiltaan oli selvästi luettavissa "voi ei, mitä nyt taas". Tosin he ovat olleet eriystävällisiä ja tehneet parhaansa asioiden korjaamiseksi, mutta silti mikään ei ole tullut ensimmäisellä kerralla kuntoon. Perheen pieni tytär toi meille taas tässä yksi päivä herkkukorin. Ehkä he haluavat jollakin tavalla hyvittää kaikkea tätä vaivaa, mitä meille on koitunut asioiden toimimattomuudesta.
No mutta, jollakin tasolla tämä kaikki ei yllätä minua lainkaan. Asummehan Italiassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
