torstai 29. tammikuuta 2009

Kielenkääntöä ja aurinkokylpy

Olen huomannut itsessäni mielenkiintoisen asian. Olen alkanut ajattelemaan italiaksi! Viime yönä yllätin itseni näkemällä jopa unta italiaksi. Tosin kielitaitoni ei riitä vielä kovin monimutkaisten ajatusten pohtimiseen tai unien näkemiseen, mutta silti. Enkä nyt tarkoita, että ajatusteni kieli olisi kokonaan vaihtunut, ei suinkaan. Ajatuksistani on vain tullut melkoinen kielien sekamelska; suomea, italiaa ja englantia.

Tänään on ollut aivan valtavan ihana päivä. Työkiireistä huolimatta varastin itselleni hetkisen ja kävin kävelyllä Villa Borghesessa. Puisto on suunniteltu 1600-luvun alussa, paavi Paavali V:n veljenpojalle, kardinaali Scipione Borgheselle. Puistoalue on valtava. En kiertänyt kuin hyvin pienen lenkin ja päätin, että seuraavana aurinkoisena lauantai- tai sunnuntaipäivänä otan kirjan ja eväät mukaan ja menen sinne viettämään aikaa. Nurmi vihersi, joillain paikoilla kukki pieniä päivänkakkaroita ja lemmikintapaisia sinisiä kukkia. Ihmiset olivat liikkeellä koirineen ja lapsineen, jotkut kuntoilivat ja juoksivat kumpuilevassa maastossa. Aurinko lämmitti niin, että melkein otin takin pois. Muutamat hurjat olivat T-paitasillaan. Päivässä oli hippusen verran kevättä.

perjantai 23. tammikuuta 2009

Hölmöyksiä

Välillä täällä tuntee itsensä täydeksi hölmöksi. Minun tarvitsi käydä lähikaupassani kahden viikon ajan, ennen kuin tajusin missä on muovipussit hedelmille ja kasviksille. Ja vaikka joka kauppareissulla kurkin kylmäaltaaseen ja -hyllyyn, en vieläkään osaa nimetä tai tunnistaa kaikkia tuotteita mitä sieltä löytyy. Eilen kaupassa ollessani lisäksi tervehdin sisään tullutta asiakasta, koska luulin hänen kuuluvan kaupan henkilökuntaan. Huomasin vasta tällä viikolla, mistä tietää että bussi on pysähtymässä seuraavalle pysäkille, tai mistä ovesta bussiin noustaan sisään ja mistä mennään ulos. Kaasuhellan sielunelämää voin tuskin koskaan täysin ymmärtää, ja en välttämättä vieläkään saa kinkkistä, vanhalukkoista ulko-oveamme ensiyrittämällä auki, vaikka olen kääntänyt avainta siinä jo lukuisia kertoja. Kahvilassa käyntikään ei ole niin yksinkertaista. En aina tiedä kenelle maksan ostokset ja mistä saan maksamani ostokset.

Tämä kaikki saattaa kuulostaa erittäin hullulta, ja sitähän se onkin! Mutta täällä en elä rutiineissa, joudun (saan?) joka päivä ajatella mitä teen ja miten teen. En elä ajattelematta mitä ympäristössä tapahtuu. En tiedä miten mikäkin asia toimii, en osaa sanoa mikä on tapana ja mikä ei. Vielä. Ja olen siitä erittäin onnellinen. Hölmönä olo on vapauttava tunne!

maanantai 19. tammikuuta 2009

Italian opiskelua

Olin tänään ensimmäisellä italiantunnilla. Kurssi kestää kymmenen viikkoa ja tunteja on kolmena iltana viikossa. Luulisi siinä jotakin oppivan, varsinkin kun opetus on näköjään kokonaan italiaksi. Opettaja ainakin vaikuttaa pätevältä ja mukavalta, puhui niin hitaasti ja selkeästi että sitä ei vaan voinut olla ymmärtämättä. Meitä oppilaita on neljä; intialainen mies, joka on muuttanut Roomaan kaksi viikkoa sitten ja joka työskentelee pappina Vatikaanissa, puolalainen nainen joka on asunut täällä kuukauden ja on tällä hetkellä työtön sekä englantilainen mies, joka on asunut Roomassa neljä kuukautta ja opettaa fysiikkaa. Ja minä, joka olen asunut täällä kaksi viikkoa ja teen etätöitä Suomeen. Melkoisen sekalaista sakkia, mutta porukka vaikuttaa oikein kivalle! Oli hienoa huomata, miten sitä jo osaakin yllättävän paljon sanoja ja kielioppia. Nyt pitää siis vain rohkeasti alkaa käyttämään italiaa ja luopua englannista, kyllä se kieli siitä taipuu!

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Palasia kaupungista

Kokeilin uutta kävelytyyliä, ja se todella kannatti. Kävelin hitaasti, katselin ympärilleni, en ohittanut ihmisiä silloin kun olisin halunnut, vaan silloin kun pystyin (tai olin ohittamatta kokonaan), kehtasin jopa pysähdellä! Havaitsin asioita tällä tavalla kävellen ihan toisella tapaa.

Kävelyni tein eilen, iltapäivällä töiden jälkeen, kuten tavakseni on tullut. Ensiksi kävin Pantheonin lähellä olevassa kahvilassa, jossa saa opaskirjan mukaan Rooman parasta espressoa. Tätä en tiennyt aikaisemmin, ihmekös kahvi maistuikin niin hyvälle! On vain harmillista, että olen aina ollut niin myöhään liikenteessä. Haluaisin kovasti juoda cappuccinoa, mutta se ei ole suotavaa aamupäivän jälkeen. Noudatan kuuliaisesti tätä ihmeellistä sääntöä, ja ryystän siis iltapäiväkahviksi sen pienen kupposen vahvaa espressoa. Hyvää sekin on!

Kahvin jälkeen jatkoin kävelyäni rauhassa Piazza della Rotondan ympäristössä. Näin paloautossa tupakkaa polttavia palomiehiä, eksyksissä olevan perheen, pienen pizzerian jossa leipuri pyöritteli taikinapalloja ilmiselvällä rakkaudella, kauniita antiikkikoruja ja aivan valloittavan ihanan kirjakaupan. Kävin kaupassa sisällä, siellä oli aivan uskomaton tunnelma! Kenkäni kopisivat kivilattiaa vasten hiljaisella soivan jazzin tahtiin, tiskin takana oleva kaljupäinen mies huikkasi ciao, ja jatkoi kirjansa lukemista. Kuljin pienen kaupan hyllyjen välissä, otin kirjan sieltä, toisen täältä. Selailin, ihastelin, katselin kansia, haistelin tuoksuja. Ihastuin paikkaan suunnattomasti. Ja mikä parasta, kirjat olivat englanninkielisiä. Mukaani ei tosin tällä kertaa tarttunut yhtään kirjaa, mutta palaan sinne aivan varmasti vielä joku päivä.

Hiljaa ja rauhassa kävellen löysin siis oikean aarteen.

maanantai 12. tammikuuta 2009

Mahatauti

Aivan yllättäen, muutama tunti sitten tuli kova mahakipu ja sen jälkeen sitä onkin vierailtu vessassa useampaan kertaan. Mikään ei pysy sisällä, lämmin tee auttoi hetkiseksi ennen kuin sekin löysi tiensä vessanpönttöön. Uh huh, eipä ole kivaa sairastaa.

Mietin voisiko tämä olla jonkinlainen stressireaktio, onhan viime viikko ollut elämässäni ihan jotain muuta kuin mihin olen tottunut. Tai sitten tämä on vain rehellinen italialainen mahatautipöpö. Yök.

Kävelemisen taidosta

Mietin pitkään miten kirjoittaisin tästä aiheesta. Kirjoittaisinko valituksen kaduilla törttöilevistä ihmisistä, jotka eivät osaa kävellä, ja jotka pysähtelevät jatkuvasti ihmettelemään kaikkea. Ihmisistä, jotka kävelevät koko perheen ja suvun voimin käsikkäin vallaten koko kadun leveyden niin, että ohittaminen on lähes mahdotonta. Vai kirjoittaisinko aiheesta positiivisesti ja niin, että yrittäisin ymmärtää tätä italialaisten ja roomalaisten kadulla liikkumiskulttuuria. Valitsin tämän jälkimmäisen tavan.

Olen monet kerrat kaduilla kävellessäni todennut, että italialaiset eivät osaa kävellä. He eivät tiedä oikeanpuoleisesta liikenteestä mitään, he eivät ajattele kanssakulkijoita, he eivät häpeile pysähtyä kesken matkan ja vaihtaa kuulumisia täpötäydellä kadulla tukkien näin kaikkien muiden tien. Vaihdoin ajatuksia tästä aiheesta erään toisen suomalaisen kanssa, ja hän oli samaa mieltä. Sen sijaan, että nyt purnaisin aiheesta enempää tai laskettelisin pienten ärräpäiden sarjan, totean että tuo kävelytyyli on oppimisen arvoinen. Siinä tulee esille yksi italialaisen kulttuurin ominaisuuksista; asiat tehdään hitaasti ja nautiskellen, ilman mitään kiirettä. Kadulla eletään, ei vain kävellä. Siellä tehdään ostokset illallista varten, syödään pizzaa, vaihdetaan ajatuksia edellisillan tv-ohjelmista, tutustutaan uusiin ihmisiin, katsellaan näyteikkunoita ja muita ihmisiä. Sen sijaan, että minä viilettäisin paikasta toiseen nopeasti ja vain päämäärä mielessäni, aion jatkossa opetella uuden kävelytyylin. Kävelen kuten italialaiset, hitaasti, nautiskellen ja pitäen itse matkaa tärkeämpänä kuin päämäärää. Ehkäpä italialaiset siis juuri osaavatkin kävellä.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Viikonloppuna tapahtunutta

Viikonloppu hurahti ohi nopeasti. Kävin kaupungilla, opiskelin katuja ja piazzoja, otin selvää kielikurssista, kävin syömässä ehkä maailman parasta pizzaa, tapasin suomalaisia, kävin tanssimassa, siivosin, tein vähän töitä.. Ja tänään olen yrittänyt etsiä netistä hyviä toimivia nettitv-kanavia. Löysinkin muutaman, katsoin historiadokumentin ja nyt seuraan ohjelmaa ufoista ja humanoideista. Sopivan aivotonta puuhaa sunnuntai-iltaan.

Huomenna on aikainen herätys, teen aamupäivän töitä ja toivon, että ehtisin iltapäivällä kaupungille ostoksille. Ulkona käydessäni olen todennut, että vaatekaappini kaipaa todella uudistamista. Ja sitä paitsi jätin suurimman osan vaatteistani Suomeen. Että kyllä niitä syitä aina löytyy, että voi ostaa itselleen vaatteita, laukkuja ja kenkiä!

torstai 8. tammikuuta 2009

Hiljentyminen

Kävin tänään työpäivän päätteeksi Santa Maria Maggioren kirkossa. En tiedä mikä minut sinne vei, tuli vain sellainen olo, että haluan paeta kaupungin hälyä hiljaiseen paikkaan. Istuin siellä muiden joukossa hetken, annoin ajatusten tulla ja mennä. Tunsin oloni hyväksi ja turvalliseksi.

Eräs mies meni ripittäytymään. Hänellä oli urheilukassi mukana.

Tummiin pukeutunut nainen polvistui alttarin ääressä, suuteli maata ja teki ristinmerkkejä.

Vanha nainen vapisi pienellä sivupenkillä, tuijotti kiihkeästi edessä olevaa pientä alttaria.

Viimeisellä penkkirivillä nukkui kulkuri.

Pitkiä käytäviä vaelteli aasialainen munkki.

Kaikki niin erilaisia, kaikki niin samalaisia.

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Koti-ikävää

Juuri kun pääsin tänään kehuskelemasta Suomeen, että ei ole koti-ikävä, niin eikö peijakas nyt ala vähän kurkkua kuristamaan ja silmänurkka kostumaan. Oloa ei paranna se, että ulkona sataa eikä oikein viitsi lähteä kaupungillekaan, vaan on nökötettävä täällä kotona. Mieli ei olisi niin kurja ihmisten keskellä.

Nyt on siis aika palata tuohon aamuiseen listaani. Ja itkeä sitten vaikka vähän, jos se olo siitä helpottuisi.

Sielu siis todellakin matkustaa aina hieman ruumista jäljessä.

Syitä ja seurauksia

Lista syistä, joiden takia olen (ja toistaiseksi pysyn) täällä: Kielitaidon karttuminen (italia, englanti), uuden kulttuurin oppiminen ja ymmärtäminen, kokemukset ja elämykset, unelman eläminen, Rooman historiaan ja taiteisiin tutustuminen, aurinko ja lämpö (keväällä, kesällä), asioiden tarkastelutavan avartuminen, elämän punaisen langan löytyminen.

(Palaan tähän listaan aina niinä päivinä, jolloin koen koti-ikävää ja ihmettelen mitä teen täällä.)

maanantai 5. tammikuuta 2009

Ensimmäinen arkipäivä

Nukuin yöni huonosti. Sen siitä saa, kun lorvailee sunnuntaiaamuna sängyssä pitkään ja torkkuu vielä iltapäivästä. Tällä keinolla estetään unen tulo sunnuntai-iltana takuuvarmasti. Juuri kun olin vaipumassa uneen, kuului mieletöntä huutoa, nopeaa puhetta ja kovia askelia. Äänessä taisi olla koko perhe, pientä poikaa myöten. Tottahan toki sitä sopii huutaa yhden aikaan yöllä niin paljon kuin haluaa. Rappukäytävässä. Toisaalta ei sen taida olla väliksi missä täällä talossa mekkaloi, äänet kuuluvat todella selkeästi joka paikasta. Ääniä on mukava kuunnella, ne kertovat että ympärillä on elämää ja ihmisiä. Yöllä saisivat kyllä olla hiljaa.

Tänään on ensimmäinen työpäiväni. Teen töitä suomalaiselle yritykselle täältä Roomasta käsin. Otin aamulla ensimmäistä kertaa yhteyttä toimistolle ja hyvin näytti yhteys toimivan. Mainiota! Tänään taitaa olla vielä aika rauhallinen päivä, loppuviikosta paneudun töihin paremmin. Kohta lähden ostamaan lounasta, en ole vielä päättänyt käynkö lähimmässä kahvilassa vai kävelenkö kaupalle asti, ja tulen tänne kotiin kokkailemaan. Ehkä saatan laittaa ruokaa kotona ja tehdä sen jälkeen lähiympäristöön pienen kävelylenkin. Aurinko paistaa ja ilma näyttää lämpöiselle.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Sunnuntai

Kaikki ne jännityksen aiheet mitä minulla oli ennen lähtöä, ovat osoittautuneet aivan turhiksi. Kämppis on todella mukava (lähdemme tänään yhdessä ulos), koti-ikävä ei vaivaa (ainakaan vielä) ja italian kieli sujuu.. no, sujuu riittävästi sen vähän mitä olen sitä käyttänyt.

Tänään koin mitä on oikea tungos. Matkustin metrolla iltapäivällä ja niin oli päättänyt tehdä aika moni muukin. Metrovaunussa ei tarvinnut pitää mistään kiinni, sitä pysyi pystyssä mainiosti muihin ihmisiin tukeutuen. Erotuin melko hyvin sieltä tummien hiusten massasta. Suuntasin matkani Colosseumille, joka näytti valtavan kauniilta kirkkaassa auringonpaisteessa. Kävin myös tunnelmoimassa Terminillä, Rooman rautatieasemalla. Tuntui oudolta istua siellä, juoda kahvia ja katsella ihmisiä jotka ovat tulossa ja lähdössä, kuka minnekin. Ja minä saisin jäädä tänne. Se tuntui mukavalle.

lauantai 3. tammikuuta 2009

Lauantai

Nukuin niin pitkään kuin unta riitti, ja riittihän sitä. Nukuin ensimmäisen yöni levollisesti ja makoisasti. Nousin ylös kymmenen aikaan ja kävin napsauttamassa kylpyhuoneesta lämpöisen veden päälle. Ja sitten odottelin vielä tunnin, että vesi lämpiää. Lueskelin kirjaa ja söin makeaa marjajugurttia huopaan kääriytyneenä (en ymmärrä miksi lämmintä vettä ei voi tulla aina, että pitää erikseen painaa nappia ja odotella vähintään tunti!). Suihkun jälkeen olin valmis kohtaamaan kaupungin.

Poikkesin matkalla metrolle lähikahvilassa siemaisemassa kupposen espressoa. Kaupat olivat täynnä ihmisiä, alennusmyynnit ovat juuri menossa. Löysin ihania vaatteita ja hullaannuinkin jo tuhlaamaan rahojani muutamaan paitaan. Kävelin Piazza di Spagnalle, josta jatkoin matkaa Via Condottia pitkin. Selkääni pitkin meni kylmiä väreitä, kun näin kaikki Cuccin, Armanin ja Luis Vuittonin liikkeet.

Ihmiset ovat todella tyylikkään näköisiä. Tosin eräs asia minua huvittaa näiden pukeutumisessa. Tosi moni käyttää aurinkolaseja, vaikka taivas on pilvessä, aurinkoa ei näy ja on hämärää! Kaiketi kyseessä on jokin tyyliseikka, jota en vielä ymmärrä. Odotellaan siis sitä päivää, kun minäkään en lähde minnekään ilman aurinkolaseja nenälläni.

Kävin nopeasti myös Vatikaanin aukiolla. Vatikaanin ympärillä on pieniä kojuja ja kioskeja, missä myydään ruokaa ja juomista. Olin täällä viimeksi kesällä ja muistan mistä kojusta ostin pizzapalasen ja limsan. Tunnistin kioskin ja jopa sen myyjän. Minun tuli hyvä mieli. Tunnistin yhden ihmisen kasvot miljoonakaupungissa, tunsin oloni turvalliseksi.

Tämä on nyt minun kotikaupunkini!

perjantai 2. tammikuuta 2009

Kotona Roomassa

Täällä ollaan! Istun uudessa kodissani, omassa huoneessa ja ihmettelen missä olen ja mitä tapahtuu seuraavaksi.

Matka tänne oli värikäs. Olin Helsinki-Vantaan kentällä aavistuksen verran liian myöhään (en ehtinyt juoda siellä haaveilemaani kahvikupposta), jouduin maksamaan ylikiloista (niin paljon että en edes kehtaa kertoa), juoksin suoraan turvatarkastuksesta portille, olin viimeisten joukossa menossa koneeseen ja tulin asunnolleni ilmeisesti pimeällä taksilla. Mutta yhtäkaikki, olen turvallisesti perillä.

Täällä on minulle aivan kesäkeli, hytisin aamulla Suomen pakkasessa, täällä hikoilen reilusti plusasteiden puolella. Mutta en valita!

Nyt taidan lähteä etsimään lähintä kauppaa, jännityksestä huolimatta nälkä kurnii vatsaa. Tästä tämä seikkailu alkaa!