maanantai 26. lokakuuta 2009

Panikointia pastahyllyllä

Viime viikolla toimitin taas matkaoppaan virkaa, kun kierrätin veljeäni ja kaveriani Rooman nähtävyyksillä. Meillä oli huippuhauskat neljä päivää! Söimme napamme piukeiksi herkuista, kävimme mm. juomassa vanhassa suklaatehtaassa kaakaota, joka on pelkkää sulaa suklaata. Ja totta kai, aina kun lähdimme kotoa tai tulimme kotiin, pistäydyimme lähellä olevassa kahvilassa tai pizzeriassa hakemassa joko jotakin makeaa tai suolaista naposteltavaa. Nyt odottelen toista veljeäni saapuvaksi tällä viikolla. Kierrämme nähtävyydet ja syömme. Ja ensi viikolla joudun ostamaan uusia vaatteita, entiset käyvät tätä menoa pieniksi.

Kävin eilen katsomassa italialaisen kolmen tunnin elokuvan nimeltä Baarìa. Yllätyin kuinka paljon ymmärsin, enkä tarkoita pelkästään kieltä vaan myös sitä miten elokuvassa kuvattiin italialaista kulttuuria ja tapoja. Yhtä asiaa en silti pysty vieläkään ymmärtämään. Minkälaista pastaa kuuluu keittää minkäkinlaisen pastakastikkeen kanssa? Söin viikonloppuna järkyttävän hyvää kinkku-herne-kerma kastiketta spaghetilla. Se olisi kuulemma ollut parempaa pienemmän pastan kanssa. En ymmärrä miten se on mahdollista! Pasta-annoksen jälkeen olin niin tyytyväinen ja kylläinen että ei olisi haitannut vaikka olisin kuollut sille istumalle. Tänään tehdessäni ruokaostoksia sain pienimuotoisen paniikkikohtauksen pastahyllyllä. Mitä jos haluan käyttää tomaattikastiketta, entä jos teen kermapohjaisen kastikkeen? Entä jos sekoitan pastan joukkoon lihaa? En ole oikeasti juurikaan uhrannut ajatusta sille minkälaista pastaa minkäkin kastikkeen kanssa syödään. Vastaava tilanne tomaattien kanssa. En koskaan ymmärrä mitä tomaatteja kuuluu ostaa mihinkin tarkoitukseen. Ehkäpä otan tämän opeteltavien asioiden listalle.

PS. Sain vihdoin hankittua mokkulan. Nyt on internet ja työnteko sujuu!

1 kommentti:

  1. Hih, olet oikeassa, välillä on vaikea käsittää, ainakin aluksi, että minkäslaista makkeroonia sitä mihinkäkin soossiin lykätään! Itsekin olen toisinaan huteralla pohjalla, mutta on olemassa muutama nyrkkisääntö ja sitten perinteitä, joita EI voi oikaista, niitä ON noudatettava. Viimeisiin lukeutuvat orecchiette (pugliesi) con cime di rapa tai orecchietti con broccoletti, joka alueella on omansa. Tomaattikastike (ilman kermaa) sopii yhteen spaghetin kanssa. Spaghetin voi maustaa myös merenelävillä, tai vain valkosipulilla, persiljalla, peperoncinolla. Tai tuoreilla tomaateilla ja basilikalla. Kermaiset kastikkeet menevät joko lyhyen ISON pastan (penne, conchiglie, ecc) kanssa tai tagliatellen ja fettuccinen sekä pappardellen kanssa. Noiden kananmunaa sisältävien nauhapastojen kanssa sopii esim. sienipohjaiset soosit, esim. pappardellet ovat ihania sipuli- ja sieniviipaleiden, persiljan ja pienityn salsiccian kanssa, ehkä lurauksella vielä kermaa.. Yleensä resepteissä mainitaankin pastatyyppi. Mitä jäykempi kastike, sen "jäykempi" pasta (rigatoni, penne, fusilli...) ja lusikoitaviin sosekeittopastoihin tottakai pikkiriikkinen pasta. Enimmäkseen kyse on perinteistä, joissa kieltämättä on perää. Maistuuhan viinikin ihan eriltä eri laseista juotuna!

    Nautinnollista syksyä!

    VastaaPoista