Kirjastossa

Tänään keksin töiden jälkeen, että nyt lähden kirjastoon. Olen suunnitellut tätä tempausta jo useamman kuukauden, ja nyt äkillisen mutta toivottavasti hyvin tilapäisen rahapulan innoittamana ajattelin vihdoinkin toteuttaa tämän retken (yleensä kun ostan kirjani, en esimerkiksi pysty ohittamaan Feltrinelli -kirjakauppaa ettenkö mene sisälle ja kävele ulos jonkin opuksen kanssa).

Ensinnäkin kun saavuin oikeaan osoitteeseen, en tajunnut missä kirjasto on. En siis vain huomannut sitä hillittömän kokoista lasimöhköä, pyörin kadulla pitkiinsä ja kun lopulta äkkäsin mihin minun pitää mennä, väläytin touhujani seuranneelle partasuiselle miehelle leveän hymyn. Mies katsoi minua vieläkin pidempään ja omituisemmin, jos se suinkin vain oli mahdollista.

Sisälle lasikuutioon päästyäni marssin ensimmäiselle vastaantulleelle tiskille, josta ystävällisesti opastivat minut täyttämään kaavakkeen kirjastokorttia varten. Vein täytetyn kaavakkeen toiselle tiskille, jonka takana istuva täti istutti minut tuoliin ja nappasi ilman mitään varoitusta valokuvan. Ja ennen kuin huomasinkaan, se valokuva koristi minun uutta kirjastokorttiani! Kuva on hirveä ja nimi kirjoitettu väärin (vaikka kaveri kirjoitti sen suoraan ajokortistani), mutta nyt minulla on joka tapauksessa italialainen kirjastokortti. Kuvallinen kirjastokortti.

Suoritettuani asiaankuuluvat sisäänkirjautumiset uudella kortillani ja jätettyäni laukkuni tallelokeroon, suuntasin innoissani kirjahyllyille. Kauhukseni kuitenkin huomasin, että olin tullut jotenkin aivan väärään paikkaan. Kirjastossa oli useita eri saleja, joissa oli pöytiä, tietokoneita, kirjoja sekä kirjoihin ja tietokoneisiin syventyneitä ihmisiä. Tarkempi salien tarkastelu osoitti niiden olevan keskittynyt eri osa-alueisiin, kuten psykologiaan, historiaan, kielitieteisiin ja musiikkiin. Hiippailin fiksun oloisena musiikin osastolla varmasti satoja vuosia vanhojen nuottien komeillessa lasivitriineissään. Eksyin myös humanistien osastolle, jossa kuljin vieläkin fiksumman oloisena kreikan ja egyptin kielisten kirjojen seassa. Kirjat olivat niin vanhan oloisia, että niihin ei olisi uskaltanut koskea edes kumihanskoilla ja pihdeillä! Onneksi, onneksi minulla ei ollut kopisevia kenkiä jalassa! Sain muutenkin pitkiä katseita hiiviskellessäni pitkiinsä. Käytännössä olin ainoa joka käveli, kaikki muut olivat omissa koloissaan syventyneinä tutkimuksiinsa.

Aikani haahuiltuani ja todettuani että en tulisi löytämään täältä yhtään minulle sopivaa kirjaa, poistuin ja jäin hetkeksi ihmettelemään mikä kumman kirjasto tämä tämmöinen on. Olisin vain halunnut löytää Ruiz Zafón Carlosin Tuulen varjo -kirjan italian kielellä.

Myöhemmin tänään sain kuulla, että tämän sortin kirjat tulee pyytää erikseen henkilökunnalta, ja he hakevat ne jostakin maanalaisista luolista ja tuovat asiakkaalle. No enpä ole tällaiseenkaan ennen törmännyt! Huomenna menen uudestaan ja käyn hakemassa kirjani.