sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Vuodatus

Viimeksi kirjoitin kolme viikkoa sitten, mitä voidaan pitää lähes anteeksi antamattoman pitkänä taukona. Energiatasoni ja mielialani ovat laskeneet tuosta kolmen viikon takaisesta hehkutuksesta roimasti, ajoittain jopa miinuksen puolelle. Aloitan nyt jostakin kohtaa, katsotaan miten tämä kerä tästä aukeaa.

Päätös tänne jäämisestä oli iloinen asia, mutta se on aiheuttanut melkoista stressiä ja pohdiskelun aiheita. Selvitin ensin itseksin paperiasioita, joita minun tulisi hoitaa kuulemma ah niin ihanan Italian valtion byrokratiakoneiston kanssa, ja ahdistuin. Aikani pähkäiltyäni marssin Suomen suurlähetystöön ja sain neuvon: "Älä täytä ainuttakaan lappua, jatka samaan malliin kuin tähänkin asti. Mitä vähemmän olet tekemisissä viranomaisten kanssa, sen helpompaa elämä on." Kiitos, helpompaa elämää minä juuri nyt tarvitsenkin!

Kämppikseni lähtee kesäksi Yhdysvaltoihin ja palaa takaisin syksyllä. Ehkä. Asuntoomme muuttaa uusi asukki, mutta sitä ennen asustelen täällä hetken yksinäni. Hyvä suomalainen ystäväni ja tärkeä osanen tukiverkostoani muutti takaisin Suomeen viime viikolla. Ilmassa on luopumisen ja lähdön tunnelmaa, yksinjäämisen hirvittävää pelkoa. Lisäksi minulla on sydänsuruja, stressaan raha-asioita, olen alakuloinen ja paniikissa. Mitä hemmettiä minä täällä teen? Viime viikolla heräsin eräänä aamuna, avasin tietokoneen ja katsoin samalle päivälle lentoa Suomeen. Olisin päässyt Helsinkiin yölennolla 150 eurolla. En kuitenkaan ostanut lippua. En pakene pahaa oloa, kestän tämän ja kasvan. Sitä paitsi Suomen reissu kuuluu kesälomasuunnitelmiini, Suomeen lähteminen nyt ei ratkaise yhtäkään ongelmaani.

Vastalauseena kaikelle tälle ikävyydelle, ahdistukselle, yksinäisyydelle, hätäpaniikille ja ajoittain hyperventilaatiota muistuttaville kohtauksille tein itselleni selviytymisstrategian (joka tosin ei ainakaan vielä ole tehonnut toivotulla tavalla). Kirjoitin ongelmani ja huoleni pienille lapuille (niitä oli aika monta..) ja kasasin laput yhteen pinoon. Otin ison paperin, nostin pikkulappukasasta yhden ongelman kerrallaan, ja kirjoitin isolle paperille ratkaisun, mitä teen huolen selvittämiseksi. Otsikoksi kirjoitin: "Minulla ei ole enää ongelmia, vaan nämä ratkaisut". Ja kun lista oli valmis otin pikkulaput ja revin ne nautiskellen roskakoriin. Varmuuden vuoksi kiikutin roskapussin samantien ulos. Sinne menivät!

Huomenna menen siis käymään kielikoulullani ja ilmottaudun italian jatkokurssille. Joudun vararikkoon, mutta se on pieni hinta maksettavaksi omasta mielenterveydestäni. Huomenna käyn kysymässä myös lähimmältä kuntosalilta mitä maksaa kuukauden jumppailut. Sovin kämppikseni ja muutaman tutun kanssa heinäkuussa tehtävästä matkailuautoreissusta (kohteena Italia, Ranska, Kroatia... vielä ei voi tietää, italialaisten kanssa kun on vain yksinkertaisesti mahdotonta tehdä mitään tarkkoja suunnitelmia).

Aloitan näillä toimenpiteillä ja katson mitä tästä tulee. Päivä kerrallaan.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin tutulta.

    Lämpimät terveiset Milanosta!

    VastaaPoista
  2. Hei Pippuri, mitä teet Milanossa?

    VastaaPoista