Hölmöyksiä

Välillä täällä tuntee itsensä täydeksi hölmöksi. Minun tarvitsi käydä lähikaupassani kahden viikon ajan, ennen kuin tajusin missä on muovipussit hedelmille ja kasviksille. Ja vaikka joka kauppareissulla kurkin kylmäaltaaseen ja -hyllyyn, en vieläkään osaa nimetä tai tunnistaa kaikkia tuotteita mitä sieltä löytyy. Eilen kaupassa ollessani lisäksi tervehdin sisään tullutta asiakasta, koska luulin hänen kuuluvan kaupan henkilökuntaan. Huomasin vasta tällä viikolla, mistä tietää että bussi on pysähtymässä seuraavalle pysäkille, tai mistä ovesta bussiin noustaan sisään ja mistä mennään ulos. Kaasuhellan sielunelämää voin tuskin koskaan täysin ymmärtää, ja en välttämättä vieläkään saa kinkkistä, vanhalukkoista ulko-oveamme ensiyrittämällä auki, vaikka olen kääntänyt avainta siinä jo lukuisia kertoja. Kahvilassa käyntikään ei ole niin yksinkertaista. En aina tiedä kenelle maksan ostokset ja mistä saan maksamani ostokset.

Tämä kaikki saattaa kuulostaa erittäin hullulta, ja sitähän se onkin! Mutta täällä en elä rutiineissa, joudun (saan?) joka päivä ajatella mitä teen ja miten teen. En elä ajattelematta mitä ympäristössä tapahtuu. En tiedä miten mikäkin asia toimii, en osaa sanoa mikä on tapana ja mikä ei. Vielä. Ja olen siitä erittäin onnellinen. Hölmönä olo on vapauttava tunne!