Juuri kun pääsin tänään kehuskelemasta Suomeen, että ei ole koti-ikävä, niin eikö peijakas nyt ala vähän kurkkua kuristamaan ja silmänurkka kostumaan. Oloa ei paranna se, että ulkona sataa eikä oikein viitsi lähteä kaupungillekaan, vaan on nökötettävä täällä kotona. Mieli ei olisi niin kurja ihmisten keskellä.
Nyt on siis aika palata tuohon aamuiseen listaani. Ja itkeä sitten vaikka vähän, jos se olo siitä helpottuisi.
Sielu siis todellakin matkustaa aina hieman ruumista jäljessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti