Kävelemisen taidosta

Mietin pitkään miten kirjoittaisin tästä aiheesta. Kirjoittaisinko valituksen kaduilla törttöilevistä ihmisistä, jotka eivät osaa kävellä, ja jotka pysähtelevät jatkuvasti ihmettelemään kaikkea. Ihmisistä, jotka kävelevät koko perheen ja suvun voimin käsikkäin vallaten koko kadun leveyden niin, että ohittaminen on lähes mahdotonta. Vai kirjoittaisinko aiheesta positiivisesti ja niin, että yrittäisin ymmärtää tätä italialaisten ja roomalaisten kadulla liikkumiskulttuuria. Valitsin tämän jälkimmäisen tavan.

Olen monet kerrat kaduilla kävellessäni todennut, että italialaiset eivät osaa kävellä. He eivät tiedä oikeanpuoleisesta liikenteestä mitään, he eivät ajattele kanssakulkijoita, he eivät häpeile pysähtyä kesken matkan ja vaihtaa kuulumisia täpötäydellä kadulla tukkien näin kaikkien muiden tien. Vaihdoin ajatuksia tästä aiheesta erään toisen suomalaisen kanssa, ja hän oli samaa mieltä. Sen sijaan, että nyt purnaisin aiheesta enempää tai laskettelisin pienten ärräpäiden sarjan, totean että tuo kävelytyyli on oppimisen arvoinen. Siinä tulee esille yksi italialaisen kulttuurin ominaisuuksista; asiat tehdään hitaasti ja nautiskellen, ilman mitään kiirettä. Kadulla eletään, ei vain kävellä. Siellä tehdään ostokset illallista varten, syödään pizzaa, vaihdetaan ajatuksia edellisillan tv-ohjelmista, tutustutaan uusiin ihmisiin, katsellaan näyteikkunoita ja muita ihmisiä. Sen sijaan, että minä viilettäisin paikasta toiseen nopeasti ja vain päämäärä mielessäni, aion jatkossa opetella uuden kävelytyylin. Kävelen kuten italialaiset, hitaasti, nautiskellen ja pitäen itse matkaa tärkeämpänä kuin päämäärää. Ehkäpä italialaiset siis juuri osaavatkin kävellä.